Eläkeläiset ja ulkomaalaiset puikoissa
Metsäkoneenkuljettajia tarvitaan koko maassa, mutta erityisen paha pula heistä on eteläisimmässä Suomessa.
Eteläisellä Uudellamaalla urakoivassa Puistometsäpalvelu Oldenburg Oy:ssä työskentelee eläkeläisiä sekä metsurina, tukkirekan kuljettajana että koneenkuljettajana. Yritys savotoi muun muassa erkoishakkuita Vantaan kaupungin metsissä.
Edellisen kerran Janne Oldenburg palkkasi nuoren kuljettajan kolme vuotta sitten. Se on yrittäjälle aina riski.
”Taksat ovat niin pienet, että kaikkien kuskien pitäisi olla huippuja. Kaikista ei tule koskaan edes keskitasoa, heitä ei voida työllistää.”
Pääkaupunkiseudun lähistöllä koneenkuljettajilla riittää töitä valittavaksi asti. Moni valitsee rakennustyömaan. Kilpailu työntekijöistä on nostanut metsätyön palkat korkeammalle kuin muualla Suomessa.
”Metsureissa on nuoria, mutta konetyössä ei. Monilla kollegoilla on virolaisia kuskeja, jonkin verran myös Venäjältä. Koko alalle tarvittaisiin jonkin sortin pr-kampanja.”
HENRIK SCHÄFER
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
