Lähimaksukortit yleistyneet Suomessa nopeasti
Lähimaksuominaisuuden sisältävät Visa-kortit on otettu nopeasti käyttöön Suomessa.
Visan mukaan yhtiön lähimaksukortteja on käytössä Suomessa jo noin 600 000. Korttiyhtiö luonnehtii Suomea Pohjoismaiden edelläkävijäksi lähimaksuteknologian hyödyntämisessä.
Uudella kortilla alle 25 euron ostokset voi maksaa maksupäätettä koskettamalla. Korttia ei tarvitse asettaa maksupäätteeseen eikä tunnuslukua tarvitse näppäillä.
Korttiyhtiön mukaan lähimaksaminen yleistyy, koska se on helpompaa ja nopeampaa kuin tavanomaisella sirukortilla maksaminen. Visan lähimaksukorttien määrä Euroopassa on kaksinkertaistunut vuodessa.
Suomessa lähimaksukortilla voi jo maksaa esimerkiksi Lidleissä, Siwoissa, Valintataloissa ja R-kioskeissa. Kortteja myöntävät OP, Nordea ja Aktia-pankit.
MATTI RIITAKORPI
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
