Kokoomuslaiset kuntapäättäjät suuttuivat pakkoliitoksista
Kaarinan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Vesa Mäkeä (kok.) naurattaa, kun häneltä kysyy Turun seudun kuntakapinasta.
”Ai mistä? Hauskasti sanottu!”
Itse asia ei Mäkeä kuitenkaan naurata. Turun naapurikunnat olivat juuri päättäneet alkaa selvittää yhteistyönsä tiivistämistä vaihtoehtona kuntaliitoksille, kun maan hallitus päättikin, että kaupunkiseutujen kuntia voidaan pakkoliittää.
”Mietimme, että miksi täällä enää mitään selvitetään, kun viisaat ovat jo päättäneet puolestamme. Nyt on pattitilanne ja pallo hallituksella.”
Sisuuntuneet Kaarinan, Liedon, Maskun, Naantalin, Raision sekä Ruskon kunnanhallitusten puheenjohtajat lähettivät kirjeen kokoomuksen eduskuntaryhmälle.
”Hallituksella on ilmeisesti parempaa tietoa ja mekin haluamme tietää, miksi iso kunta on elinvoimaisempi ja pakkoliitos parempi kuin vaihtoehtojen selvittäminen”, Mäki sanoo.
Kuntapäättäjien toiveena on saada neuvottelupöytään erityisesti omasta vaalipiiristä kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja ja Turun kaupunginvaltuutettu Petteri Orpo sekä Liedon kunnanvaltuuston varapuheenjohtaja Anne-Mari Virolainen.
”Kokoomus lähti kuntavaaleihin sillä teemalla, että pakkoliitoksia ei tule. Nyt me penäämme perusteluja tälle mielipiteen muutokselle.”
Niin kauan kuin tietoa ei ole, Mäen mielestä kuntauudistusta voisi lykätä jopa seuraavalle hallituskaudelle.
”Kuntauudistuksen aloitti keskustavetoinen hallitus, eikä hallitusvastuulla pitäisi olla väliä, kun valmistellaan viisaita päätöksiä. Mieluummin lisäaikaa kuin tyhmä päätös.”
Esimerkiksi Salossa ympäristökunnissa ei ole tapahtunut Mäen mukaan mitään hyvää, eikä syy ole pelkästään Nokian.
Mäki pitää myös kansanäänestystä kuntaliitoksesta ”demokratian halventamisena”. Tuloksessa ei katsottaisikaan vain kaarinalaisten ääniä, vaan hallitus haluaa mukaan myös Turun äänet.
Mäki ennakoi, ettei pakkoliitosasia ole ihan läpihuutojuttu myöskään Tampereella. Myös siellä on viritelty enemmän yhteistyö- kuin liitoskuvioita.
Vesa Mäellä on omakohtaista tietoa, sillä hän oli Piikkiön kunnanhallituksen puheenjohtajana liittämässä Piikkiön ja Kaarinan yhteen vuonna 2009.
”Se oli äärimmäisen onnistunut liitos.”
Mäellä onkin kolme parisuhdeneuvoa yhteen liittyville kunnille.
”Ensiksi neuvottelussa molempien pitää aidosti kuunnella, mikä on toiselle tärkeää. Toiseksi molemmilla pitää olla aitoa kiinnostusta ja halua. Kolmas on pieni mutta meillä se oli ratkaisevin: suurempi antaa tietyissä, tiukoissa kysymyksissä myönnytyksiä pienemmälle. Kädenojennus tuo luottamusta.”
Se voi olla palveluja, osaamista tai luottamusmiespaikkoja. Mainitussa naimakaupassa pidettiin Piikkiön vaakuna ja Piikkiöstä tuli myös uuden Kaarinan kaupunginhallituksen puheenjohtaja – Vesa Mäki.
Turun kanssa minkään näistä kolmesta ei uskota onnistuvan. Yhteistä tahtoa ei ole, pienten osaamista ei arvosteta ja pieniä on poljettu jo nyt luottamuspaikkojen jaossa.
EIJA MANSIKKAMÄKI
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
