Maastureita sai aikanaan ostettua verottomasti maanpuolustuksen vuoksi ‒ nykyäänkin puolustusvoimat pitää listaa lunastettavista ajoneuvoista
Uusi nelivetoinen lava-auto tai maasturi löytyy mitä todennäköisemmin puolustusvoimien lunastettavien autojen listalta.
Kuvan kaltainen Ford Ranger päätyisi lähes varmasti armeijan käyttöön sodan koittaessa. Kuva: Timo RintakoskiNelivetoiset maastoautot, joissa oli voiman ulosotto, olivat Suomessa täysin verovapaita vuoteen 1985 asti. Puolustusvoimat halusi maastoajoneuvojen kannan kasvavan, jotta niitä olisi käytettävissä kriisiaikoina.
Vuodesta 1986 alkaen maastureille asetettiin henkilöautoja alhaisempi 30 prosentin autovero. Vuonna 1993 maastoautojen veroetu poistui täysin. Täyden autoveron seurauksena nelivetoisten maastoautojen myynti romahti vuonna 1994.
Vaikka puolustusvoimille kelpaavan kaluston hankintaa ei tueta enää verotuksella, ovat puolustusvoimien käyttöön sopivat ajoneuvot edelleen lunastettavissa armeijan käyttöön poikkeustilanteessa.
Valmiuslain nojalla jokainen Suomen kansalainen on velvollinen luovuttamaan ajoneuvonsa puolustusvoimille tarvittaessa.
Armeijalle erityisen hyvin soveltuvista ajoneuvoista pidetään kuitenkin päivittyvää listaa.
”Kymmeniätuhansia siviiliajoneuvoja on sijoitettujen ajoneuvojen listalla”, kertoo Pääesikunnan operatiivisella osastolla työskentelevä kapteeni Jani Nevalainen.
Puolustusvoimilla on tietojärjestelmä, johon haetaan puolustusvoimille soveltuvia ajoneuvoja Trafin tietokannasta ennalta määrätyillä hakuehdoilla. Puolustusvoimien järjestelmässä henkilöt valikoivat vielä erikseen soveltuvat autot.
”Ajoneuvoja rajataan vuosimallin, merkin ja mallin mukaan. Ikärajauksena on 4-5 vuotta tai sitä nuoremmat ajoneuvot, eli kyseessä on varsin uudet ajoneuvot. Listalle valitaan yleisten merkkien yleisiä automalleja, joihin löytyy hyvin varaosia, jotta huolto- ja kunnossapito on edullista ja helppoa.”
Henkilöautoista listoille etsitään paketti-, maasto- ja lava-autoja. Neliveto on myös plussaa armeijan käytölle.
”Jos omistaa suhteellisen uuden nelivetoisen maasturin tai lava-auton, niin hyvin suurella todennäköisyydellä se löytyy puolustusvoimien listoilta”, Nevalainen sanoo.
Sen sijaan raskaamman kaluston kuten kuorma-autojen ja traktorien suhteen käyvät vanhemmatkin ajoneuvot. Moottoripyörät ja moottorikelkat kiinnostavat myös puolustusvoimia.
Huoltovarmuuden ja käytön soveltuvuuden vuoksi sähköautoja ei löydy puolustusvoimien listoilta, vaan autot toimivat joko dieselillä tai bensiinillä.
”Sähköautot ovat pääasiassa henkilöautoja, jotka eivät sovellu puolustusvoimien käyttöön”, Nevalainen sanoo.
Kriisin aikana ajoneuvon omistajalle lähetetään käskykortti, jossa hänet velvoitetaan tuomaan ajoneuvonsa ennalta määrättyyn paikkaan.
Puolustusvoimat perustavat ajoneuvojen otto- ja luovutuslautakuntia. Lautakunnissa auton arvosta tehdään arvio.
Lautakunnissa kuljetusväline otetaan vastaan ja tehdään asianmukaiset paperit. Kriisin päättyessä ajoneuvo luovutetaan omistajalle ja siitä maksetaan mahdollisesti myös korvaus.
Listoilla olevilla autoilla on ennalta määrätty sijoitus.
”Samalla lailla kuin reserviläisille on sijoituspaikat, myös ajoneuvoille on ennalta mietitty tehtävä ja joukko, johon se tullaan kriisinaikana sijoittamaan”
Puolustusvoimien aluetoimistoista voi kysyä, onko omalla ajoneuvolla kenties sodanajan sijoitus. Tähän voi saada kyllä- tai ei-vastauksen.
”Painotan, että tällä tiedolla kansalainen ei tee yhtään mitään”, Nevalainen sanoo.
- Osaston luetuimmat




