Tällä kertaakaikki on toisin?
Europarlamentti julkisti 10. syyskuuta suunnitelmat 16 miljoonaa euroa maksavasta 4-vaiheisesta kampanjasta. Kampanjalla on määrä vakuuttaa äänestäjät äänestämisen hyödyllisyydestä EU-vaaleissa.
Vuonna 2009 äänestysprosentti putosi 42 prosenttiin, eli europarlamentin legitimiteetti on kyseenalainen.
Eurobarometrin tuore tutkimus kertoo ihmisistä tuntuvan, että he eivät voi vaikuttaa: alle neljä henkilöä kymmenestä uskoo äänellään olevan merkitystä.
Kampanjavideo lupaa, että ”tällä kertaa kaikki on toisin”.
Bryssel on huolissaan siitä, että alhaisena pysyvä äänestysprosentti EU-vaaleissa toisi mukaan populisteja ja ääriainesta.
Suomeksi: EU:n jäsenmaiden äänioikeutettu väestö ei usko europarlamenttiin, Euroopan unioniin eikä edustuksellisen demokratian toimivuuteen. EU koetaan epädemokraattiseksi ja byrokraattiseksi. Yhteistunnetta kuulumisesta ”yhteiseen valtioon, kansaan ja kulttuuriin” ei ole.
Europarlamentti lupaa ”kaiken olevan tällä kertaa toisin” myöntäen samalla epäsuorasti, että EU on epädemokraattinen ja byrokraattinen.
Bryssel pelkää valtansa puolesta.
Miksi emme siirtyisi samoin tein suoraan demokratiaan?
Riikka Söyring
Heinävesi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
