Omat merkit
Olen aina vierastanut kauppojen omia merkkejä. S-kaupasta ei löydy enää pakattuna muuta kun kaupan omaa merkkiä perunaa. Niinpä vaihtui kauppa.
He-he
Olen vuosia jo hankkinut lannoitteet Virosta. Ei kuulu Eviralle. Ei nimimerkkiä
Kotimaista apulantaa on tarjolla ja jotkut ostavat ulkolaista. Sekö muka tukee kotimaista työtä ja työllisyyttä?
Made in Finland
Virkamiehille myös tehtävä tarkastuksia. Onko työhuone ja työpöytä siistejä, onko työt tehty ajallaan, onko töitä rästissä, jos on rästissä niin sanktio 1,5 prosenttia vuosiansioista. Tarkastusmaksu 3 000–6 000 euroa. Omaa lääkettä
Peurojen ja kauriiden talviruokinta on upeinta suden suojelua. Ylitiheät saaliseläinkannat takaavat helpon ruuan ja suuret pentueet. Suojelija
Päättäjät saaneet maamme 1930- ja 1990 -lukujen konkurssirintamaan. Omat ruuan tuottajamme odottavat ulosottomiehiä päivittäin. Mistä sitten leipänne tulee?
Ei nimimerkkiä
Maa- ja kotieläintalouteen on myös koulutusta. Ei tarvitse sikataloutta tuuletusluukun kautta opiskella, ei se aina onnistu. Juu
Kuka keksi opettaa, että solutestilautasen kahva lypsäjään päin? Muistettava kummalta puolelta näyte otettu. Kahva lehmän etupäähän päin.
Testaaja
MTK teeseistä tärkein poissa, puunhinta. 30 vuotta vanhalla menneisyyden hintatasollako on into myydä? Myös hankintahakkuuhinta paremmaksi.
Ei nimimerkkiä
Puun bioenergiakäyttöön saatiin lisää kakunjakajia kun metsäkeskus mittaa puut.
Lisää kintaan jälkiä
Uudet fosforirajat aiheuttavat tavallisessa viljanviljelyssä satotason ja laadun alenemista. Ei kannata kalkita, koska fosfori-luokka nousee. KM
Kovin on perussuomalaisilla ja työmies Putkosella hatarat tiedot eläkeasioista, kun tuollaisia sammakoita suustaan työntää (MT 11.2.). Työmies
Kalastuslain suurin puute on, ettei se estä kaloja uimasta yhteisiltä vesialueilta yksityisten alueille eikä kiellä mielivallan käyttöä. Kala
Keskustan kannattaa pysyä lujana keskiolutasiassa. Kansanterveys on tärkeämpää kuin panimoiden bisnes. Juoppojen räksytys jääköön omaan arvoonsa. Ei nimimerkkiä
EU:n korkeimmalle olutverolle ei ole muuta perustetta kuin halu ajaa suomalaiset yritykset, työpaikat ja pääomat ulkomaille. Länsieurooppalainen
On se nyt ”pihalle naurettavaa”, jos joku taho yrittää esitellä parannuskeinoja kansan suureen viinankäyttöön. Mikä muu neuvoksi? Surullista
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
