HK kasvattaa ja keskittää siipikarjatuotantoaan Virossa
Lihayhtiö HK Scan kaksinkertaistaa siipikarjanlihan tuotannon Virossa. Laajennuksen tarkoituksena on vastata kasvavaan kysyntään koko Baltian alueella.HK Scanin virolainen tytäryhtiö Tallegg keskittää siipikarjatuotannon yhteen laitokseen. Kaikkiaan 13,5 miljoonaa euroa maksanut laajennus vihittiin käyttöön maanantaina Tabasalussa.
Tabasalun tehdas vastaa ensi vuoden alusta koko Baltian alueen siipikarjateurastuksesta ja -leikkuusta sekä lihan jatkojalostuksesta.
Uudistetun tuotantolaitoksen myötä yhtiö voi kaksinkertaistaa tuotantomääränsä Baltiassa ja vastata näin kasvavaan kysyntään sekä Virossa että viennissä.
Lisäksi uusi teknologia tukee yhtiön omien merkkituotteiden kehittämistä sekä parantaa tuotteiden laatua ja säilyvyyttä, HK Scanin toimitusjohtaja Hannu Kottonen arvioi.
”Pääpaino myynnissä on jatkossakin Baltiassa. On ehkä jotain tuotteistoja, joiden osalta voidaan katsoa muitakin markkinoita.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

