Metsäkoneiden valmistajat uskovat hyvään vuoteen
Yritys kuin yritys aikoo lisätä tuotantoaan. Isot valmistajat eivät paljasta täsmällisiä tavoitteittaan, mutta kaikki uskovat kasvuun sekä Suomessa että vientimarkkinoilla.
Pienet ja keskikokoiset yritykset kertovat tarkat luvut. Toteutuessaan ne tarkoittavat kymmenien prosenttien lisäyksiä viime vuoden tuotantomääriin. Joku uskoo kaksinkertaistavansa tuotannon.
Profi Pro rakentaa hakkuukoneitaan Nivalassa 15 työntekijän voimin, yrityksen tuotannossa on kaksi mallia.
”Nyt on aivan erilainen sähinä kuin viime vuonna. Kauppa käy varmasti paremmin”, toimitusjohtaja Tarmo Vuolteenaho kertoo omat odotuksensa. Samalla hän tiivistää koko alan tunnelmat.
Profi Pron tehtaalta Nivalan Savenvalajantieltä on noin 130 kilometriä Vieremälle. Osoitteessa Ponssentie 22 on runsaan tuhannen työntekijän Ponsse, joka on myydyin merkki Suomen metsäkonemarkkinoilla.
”Metsäalalla on hyvä vire. Puu virtaa, asiakkaillamme on töitä ja niinpä myös koneille on kysyntää”, toimitusjohtaja Juho Nummela sanoo.
Hän lupasi Ponssen viimeviikkoisessa tilinpäätöstiedotteessa, että yrityksen liikevaihto nousee tänä vuonna huomattavasti vuodesta 2013.
Paperia lukuun ottamatta metsäteollisuuden tuotteilla on vähintään kohtuullinen markkinatilanne. Puusta on kysyntää.
”Koneyrittäjien hyvä työllisyystilanne heijastuu totta kai metsäkoneiden myyntiin. Tuotantomäärät ovat kasvussa”, Komatsu Forestin toimitusjohtaja Timo Korhonen sanoo. Komatsu on yksi isoista merkeistä Suomen metsäkonemarkkinoilla.
Komatsun koneet kootaan Uumajassa Ruotsissa. Merenkurkun Suomen puoleisella rannalla toimii Logset Oy.
”Tämä vuosi on startannut aivan toisissa tunnelmissa kuin 2013”, Logsetin toimitusjohtaja Esa Rantala kertoo tunnelmat Mustasaaren Koivulahdesta.
Pohjanmaalla rakentaa metsäkoneita myös Logman Oy. Kurikkalaisyrityksen toimitusjohtaja Keijo Rajaniemi vahvistaa kollegoidensa arviot.
”Yleistunnelma on paljon pirteämpi kuin vuosi sitten.”
Rajaniemi arvioi, että konehankintojen suma alkaa purkautua.
”Aika moni yrittäjä on lykännyt uuden koneen ostoa, koska pankkien lainahanat ovat olleet tiukalla. Nyt on ehkä tullut aika uusia kalustoa.”
John Deere on maailman suurin metsä- ja maatalouskoneiden valmistaja. Amerikkalaiskonsernin tehdas Joensuussa valmistaa kaikki John Deere -merkkiset pyöräharvesterit ja kuormatraktorit.
”Metsäkoneiden myyntimäärät ovat nousussa”, kertoo John Deere Forestryn Euroopan metsäliiketoiminnan johtaja Timo Ylänen.
Hänen mukaansa alan hyvä vire oli aistittavissa jo viime kesänä, heti lomien jälkeen.
”Varsinkin hakkuukoneiden myynti on sujunut, Pohjoismaat ja Venäjä ovat hyvässä vedossa. Keski-Eurooppa tuntuu vielä pikkuisen uinuvan”, Ylänen kuvaa vastuualueensa markkinoita.
Ponssen Juho Nummelan arviot ovat samansuuntaiset.
”Venäjällä ja Pohjois-Amerikassa on hyvä meininki, koneille on kysyntää. Suomen tilanne on kohtalainen. Muun Euroopan markkinoiden heräämistä odottelen.”
Jämsäläinen, Kuoreveden Hallissa toimiva Nisula Forest on hakkuukoneiden tekijänä uusi. Yritys luovutti ensimmäisen koneensa asiakkaalle vuonna 2012.
”Nyt on oikea aika aloittaa vienti”, myynti- ja markkinointijohtaja Kalle Mattsson kertoo yrityksen luottamuksesta markkinatilanteeseen.
N5-koneen tähtäimessä ovat Ruotsin, Puolan, Baltian ja Saksan metsätyömaat.
Metsäkoneiden rakentaja Pro Silva työllistää Ruovedellä 14 tekijää.
”Tällä porukalla jatketaan, meillä on täystyöllisyys”, toimitusjohtaja Lasse Karilainen kertoo.
Runsas puolet tuotannosta menee vientiin. Chile on Pro Silvan tärkein vientimaa.
Karilainen on huolissaan metsäkoneyrittäjien rahoitustilanteesta.
”Paljon kuuluu viestejä, että pankeista on vaikea saada lainaa konehankintoihin.”
Samasta asiasta puhuvat myös muut, esimerkiksi Komatsu Forestin Timo Korhonen.
”Asiakkaidemme rahoituksen saanti on tiukentunut”, hän kertoo.
Profi Pron myyntipäällikkö Henrik Fridlund aistii käännettä.
”Pankkien linja on ollut erittäin tiukka, ehkä se on nyt väljentymässä. Yrittäjät saavat lainaa hieman helpommin kuin vuosi sitten.”
ANTTI KANTOLA
Koneyrittäjien hyvä työllisyys-
tilanne heijastuu totta kai metsä-
koneiden myyntiin. Tuotantomäärät
ovat kasvussa.«
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

