Kiviaidoista saaret tunnetaan
INIS MÓR (MT)
1600-luvulla englantilainen puritaani Oliver Cromwell valloitti Irlannin ja uhkasi lähettää katoliset ”joko helvettiin tai Connachtiin”, Irlannin karuun länsiosaan.
Monet tottelivat käskyä ja muuttivat Aransaarille. He kehittivät mantereesta riippumattoman elämäntyylin, rakensivat viljelysmaansa levästä ja pitivät kiinni äidinkielestään iiristä.
”Kotona meillä puhuttiin englantia, mutta koulun kävin iirin kielellä. Enää en osaa sitä kirjoittaa, mutta puhuminen sujuu kyllä”, sanoo Moss Joyce, Inis Mórin asukas, rakennusurakoitsija ja maanviljelijä.
Merellisen saaren tärkein perinteinen elinkeino on kalastus. Vielä reilut parikymmentä vuotta sitten saarelaiset pyysivät maailman toiseksi suurinta hailajia, jättiläishaita.
”Haista otettiin talteen maksat, jotka säilöttiin tynnyreissä kosmetiikkateollisuutta varten. Haju oli kuvottava”, Joyce muistelee.
Alun perin hainmaksaöljyä käytettiin myös polttoöljynä lampuissa.
Nyt pyydyksiin jää hummereita, rapuja, turskaa ja makrillia. Saarella on toistakymmentä pientä lähivesillä kalastavaa alusta ja jokunen suuri troolari, jotka kalastavat Norjan vesillä.
”1980-luvulla Inis Mórin rannikolla eli parikymmentä hyljettä. Nyt niitä on tuhat, ja ne tuhoavat kalastajien pyydyksiä. Mutta koska ne ovat turistien mieleen, niitä ei voi ampua”, Joyce sanoo.
Hylkeitä ja lintuja lukuun ottamatta saarella on vähän villieläimiä. Kärpät ovat ainoita petoja.
Kanikanta onkin kasvanut melko suureksi elinoloiltaan otollisilla hiekkamailla.
”Kettuja on joskus yritetty istuttaa saarelle, mutta ne söivät kanien sijaan kanat.”
Joycella oli ennen viitisenkymmentä lehmää ja lähes saman verran poneja.
160 maahehtaaristaan hän ei ole luopunut, mutta lehmät ovat poissa ja poneja on enää 14. Monet muutkin ovat luopuneet poneista ja hankkineet tilalle lehmiä, sillä tuotantoeläinten hinta on pysynyt korkeana laman aikana.
”Taloustilanne on niin huono, ettei mitään eläimiä oikeastaan kannata pitää. Kun rakennushommiakin on nyt vähän, on aikaa vihdoin remontoida omaa taloamme”, Joyce kertoo.
Rakennusurakoita löytyy nyt lähinnä mannermaalta. Joyce vietti edellisen laman aikaan kymmenisen vuotta rakennushommissa Bostonissa Yhdysvalloissa.
”Nuoret lähtevät taas saarelta. Onhan se mukavaa, että he saavat nähdä maailmaa. Mutta se ei ole mukavaa, että heidän on pakko lähteä.”
Aransaarten peruskallio on kalkkikiveä. Toisin kuin manner-Irlannissa, turvetta ei esiinny lainkaan.
”Vielä 60 vuotta sitten lehmänlantaa käytettiin polttoaineena”, sanoo Joyce.
Viljelysmaata saarille luotiin ensin raivaamalla pelloista irtokivet ja kasaamalla ne aidoiksi peltojen ympärille.
Sitten pellolle ajettiin hiekkaa ja merilevää.
Kun levä maatui, pellolla voitiin viljellä perunaa ja vihanneksia. Suuri osa saaresta on silti edelleen paljasta kalkkikiveä.
Saaren alkuperäinen kasvillisuus on sekoitus arktista, Välimeren ja Alppien kasvillisuutta. Kukat puhkeavat väriloistoon touko–kesäkuussa.
”Koska kalkkikiven päällä on niin ohut maakerros, se kuivuu äkkiä. Tarvitsemme säännöllistä sadetta, jotta kasvit jaksaisivat kasvaa.”
”Viljanviljelyä ei saarella enää ole juuri lainkaan, ja eläimille lisärehut on haettava Galwaysta”, Joyce kertoo.
Yhteysalus kiertää saarien ja Galwayn väliä kolme kertaa viikossa. Päivittäiset lauttavuorot kuljettavat vain ihmisiä.
Vielä 50-luvulla saarella oli myös lampaita. Nykyisin myös saaren tunnetuinta matkamuistoa, aran-villapaitaa, varten langat tuodaan muualta.
Kesällä Inis Mórin saarelle saapuu laivoilla jopa 2 000 turistia päivässä. Neljänsadan asukkaan saarella muutos on melkoinen.
Turisteja kiehtovat saarien ikivanhat linnoitukset ja rauniot, ainutlaatuinen luonto ja mykistävät maisemat.
Vuokraamossa toista tuhatta polkupyörää odottaa kesää, ja lukuisat paikalliset oppaat valjastavat hevosensa turistikärryjen eteen lomakauden alettua. Pienen saaren voi päivässä kiertää pyöräillen.
”Saarellamme on kolme kirkkoa, kolme pubia ja kolme koulua”, Joyce mainitsee.
Lapset voivat käydä peruskoulun Inis Mórilla, mutta toisen asteen koulutukseen on matkustettava mantereelle.
Saarien tunnusmerkkiä, kiviaitaa, kolmella saarella on yhteensä yli toista tuhatta kilometriä.
Elämää saarilla tuetaan perinne- ja maaseututuilla, ja nykyisin tukea saa myös kiviaitojen entisöintiä varten.
”Eläinlääkärin saaminen saarelle on melko mahdotonta. Meidän on oltava omia eläinlääkäreitämme. Ja samalla ihmislääkäreitäkin.”
”Kerran lehmän poikiessa kolme australialaista turistia sattui kävelemään ohi. Pyysin heidät avuksi vetämään vasikkaa ulos. He tekivät työtä käskettyä ja kertoivat jälkeenpäin, että se oli ollut koko Euroopan kiertomatkan hienoin hetki”, Joyce muistelee.
SATU PITKÄNEN
Viljanviljelyä
ei saarella enää ole juuri
lainkaan, ja
eläimille lisärehut on haettava
Galwaysta.«
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
