Savon Sanomat: Häävieraat kokivat ikävän yllätyksen Siilinjärvellä – yli sata sairastui saastuneesta juomavedestä
Syytä sille, miten ruokamyrkytyksen aiheuttanut jätevesi päätyi juomaveden sekaan, selvitetään perin pohjin.
Suurimmalla osalla sairastuneista juhlavieraista oireet ovat olleet lieviä, mutta muutama on joutunut hakeutumaan sairaalaan nesteytyshoitoon. Kuva: Jaana KankaanpääSavon Sanomat uutisoi tapauksesta, jossa yli sata hääjuhlavierasta sai ruokamyrkytyksen oireita juotuaan saastunutta juomavettä Siilinjärvellä. Juhlapaikkana toimineen Pöljänsalmen kartanon kaivovesi tutkittiin, ja otetuista näytteistä löytyi myöhemmissä tutkimuksissa kampylobakteeria.
Lehden haastatteleman Siilinjärven kunnan ympäristöterveysjohtajan Kaisa Hartikaisen mukaan on mahdollista, että bakteeri on voinut kulkeutua kaivoveteen pinta- tai pohjavedestä.
”Jälkikäteen on mahdotonta sanoa, mikä perimmäinen syy on. Epäily on, että kovat vesisateet ovat edesauttaneet bakteerin pääsyä kaivoveteen”, Hartikainen kertoo Savon Sanomille.
Pöljänsalmen kartanon yrittäjä Timo Kettunen vahvistaa tiedon tapauksesta.
”Näin on ikävä kyllä käynyt. Terveystarkastaja ilmoitti, että juhlaväkeä on sairastunut. Tieto tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta.”
Häätilaisuuksia on järjestetty kartanon tiloissa yhteensä neljä kahtena peräkkäisenä viikonloppuna heinäkuun alkupuolella.
Terveysviranomaisille tieto sairastapauksista tuli 15. heinäkuuta. Juomavedelle asetettiin välittömästi toistaiseksi voimassa oleva keittomääräys. Sen jälkeen ei Savon Sanomien mukaan uusia sairastapauksia ole ilmennyt.
Siilinjärven kunnan ympäristönsuojelupäällikkö Matti Nousiainen arvioi lehdelle, että bakteeri on saattanut levitä kaivoveteen jätevesijärjestelmästä. Se, että kaivoveden pilaantuminen johtuisi jätevesijärjestelmästä, on hänen mukaansa nykyään harvinaista.
Ympäristöterveysjohtaja Hartikaisen mukaan suurimmalla osalla sairastuneista oireet ovat olleet lieviä, mutta muutama on joutunut hakeutumaan sairaalaan nesteytyshoitoon.
Kampylobakteeri aiheuttaa suolistotulehduksen, jonka yleisiä ensioireita ovat muun muassa kova päänsärky ja korkea kuume. Ripuli ja vatsakivut alkavat myöhemmin.
”Oireiden vakavuuteen vaikuttaa se, paljonko saastunutta vettä on juonut, sekä elimistön oma vastustuskyky”, Hartikainen sanoo.
Kettunen haluaa selvittää, miten juomaveden saastuminen on päässyt tapahtumaan.
”Erityisesti ihmetyttää se, että bakteeria ei löytynyt pintavedestä vaan nimenomaan porakaivovedestä, joka jaetaan juhlatiloihin ja muualle kiinteistöön. Haluan selvittää juurisyyn sille, mistä tämä johtuu. Esitän syvimmät pahoitteluni kaikille sairastuneille.”
Savon Sanomat: Yli sata häävierasta sairastui saastuneesta juomavedestä Siilinjärvellä – "Tieto tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta"
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






