Eduskunta muuttaa jättiremontin alta Sibelius-Akatemiaan
Viikonvaihteessa käynnistyvä eduskuntatalon peruskorjaus mullistaa lainsäätäjien arkea pitkäksi aikaa eteenpäin. Eduskuntatalon putkiremontti maksaa 125 miljoonaa euroa.
Eduskunnan remontin loppurutistus alkaa. Eduskuntalon putkiremontin aikana korjataan myös talon julkisivu ja vesikatto. Pian koko talo vuorataan julkisivupeitteellä. Kuva: Jaana KankaanpääEduskunta jää lauantaina 14. maaliskuuta vaalitauolle. Viikonvaihteessa käynnistyvä eduskuntatalon peruskorjaus mullistaa lainsäätäjien arkea pitkäksi aikaa eteenpäin.
Uudet kansanedustajat valitaan 19. huhtikuuta pidettävissä eduskuntavaaleissa. Valtiopäivien avajaisia vietetään 29. huhtikuuta. Juhla on poikkeuksellisesti siirretty Finlandia-talolle.
Eduskunta kokoontuu peruskorjauksen aikana Sibelius-Akatemian rakennuksessa, osoitteessa Pohjoinen Rautatienkatu 9.
Suomen suurin putkiremontti
Sibelius-Akatemian konserttisalia rakennetaan parhaillaan täysintosaliksi.
Eduskunnan kiinteistön ja konserttisalin välille rakennetaan myös kulkuyhteys.
Eduskunnan remonttihankkeen näkyvin vaihe alkaa pian. Talo huputetaan ja sen julkisivu peitetään, koska vesikatto ja neljän sisäpihan julkisivut uusitaan. Myös talon kaikki ikkunat kunnostetaan.
Valtavaan julkisivupeitteeseen maalataan iso eduskuntatalon julkisivun kuva.
Päätalon peruskorjauksessa uusitaan ensimmäistä kertaa kokonaisuudessaan muun muassa koko talotekniikka eli vesi- ja viemäriputket, lämmitysjärjestelmät, ilmanvaihto sekä turvallisuuteen liittyvät ratkaisut.
Työn vaativuutta lisää, että kaikki talon pinnat sekä kiinteät taideteokset, kuten kattomaalaukset, konservoidaan. Myös 3 000 talon huonekalua on kirjattu ja kunnostetaan tarpeen mukaan.
Kymmenen vuoden remontti 275 miljoonaa
Tämän hetken kustannusarvion mukaan eduskuntatalon putkiremontti maksaa 125 miljoonaa euroa. Pääurakoitsijaksi on valittu Lemminkäinen Oy.
Remontti kestää aina syksyyn 2017.
Pian valmistumisen jälkeen peruskorjatussa eduskunnassa vietetään Suomen satavuotisjuhlaistuntoja.
Eduskunnan kiinteistöjä on remontoitu jo vuodesta 2007.
Arvioiden mukaan kaiken kaikkiaan eduskunnan ja sen kiinteistöjen remonttikustannukset ovat yhteensä 275 miljoonaa euroa.
Varsinkin maan alle tehdyt louhintatyöt ovat lisänneet kustannuksia. Remontin etenemistä voi seurata eduskuntatiedotuksen sivuilta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
