Haja- ja rajatietoa ilmaston lämpenemisestä
Toistakymmentä vuotta sitten vanha Sitikkani laski alleen hydrauliikan öljyt. Kun tilasin aikaa huoltoon huolestuneena öljyn ympäristöhaitasta, korjaamossa naureskeltiin, että onhan se öljy sentään vihreää väriltään.
Vihreää väriä on käytetty myynnin edistämiseen ja kansalaisten rauhoittamiseen. Sillä on ajettu myös mitä moninaisimpia päämääriä ja harjoitettu kovaa politiikkaa. Se on ihan reilua, jos tunnustetaan peittelemättä omat tavoitteet.
Joskus kuitenkin eko- ja bio-sanojen taakse kätkeytyy enemmän euroja kuin oikeaa ympäristöstä huolehtimista.
Yritin äskettäin ymmärtää, mistä on kysymys taannoin julkistetussa biotuotteita valmistavan tehtaan suurinvestoinnissa: Sellua kutsutaan biomateriaaliksi (eikö se ole aina ollut), mäntyöljyä ja
tärpättiä biokemikaaleiksi (saako nyt kaupasta jotain uudenlaista tärpättiä), bioenergiaakin tuotetaan, mutten ymmärtänyt, miten se eroaa nykyisten sellutehtaiden tuottamasta energiasta.
Ymmärtämättömyyteni voi johtua vain oppimattomuudestani. Ehkä siellä takana on jotain uudenlaista energiaa tai ympäristöä säästävää teknologiaa tai peräti joitain uusia tuotteita. Olisi kuitenkin ollut uskottavampaa keskittyä näihin uudistuksiin kuin kehittää vanhoille asioille uusia nimiä.
En ole investointia vastaan. Olisi hienoa, että puun jalostuksessa edettäisiin uusien ympäristöystävällisten vientituotteiden suuntaan. Toki puu palaa energiaksikin, mutta polttopuun jalostusaste ei ole kovin korkea.
Ehkä näyttävä uutisointi oli osittain kansan vedätystä. Haluttiin osoittaa, että nyt lunastetaan investointilupauksia vaikeiden rakenneuudistusten vastapainoksi.
Samankaltaista viestiä kuultiin nimittäin heti perään Elinkeinoelämän keskusliitosta. Meille julistettiin, että teollisuuden investointiaikomukset kasvavat reippaasti, vaikka todellisuudessa päästään niukin naukin viime vuosien investointivauhtiin.
Toimitusjohtaja Häkämies keskittyi investointilupauksiin, mutta sivuutti teollisuuden tutkimus- ja kehitysmenojen supistumisen liki kaksi kertaa investointien lisäyksien määrän. Tämä ei lupaa hyvää ainakaan insinöörien työllisyydelle.
Näennäinen vihreyttäminen ei ole suomalaisen teollisuuden yksinoikeus. Esimerkiksi autoteollisuus on oppinut säätämään autonsa pakokaasutestien mukaisiksi. Todellinen kulutus liikenteessä on lähes kaikilla autoilla huomattavasti suurempi.
Tämän vuoksi Suomelta jää saamatta miljoonien verotulot. Lisäksi tämä asettaa autoilijat eriarvoiseen asemaan hiilidioksidipäästöjen perusteella maksettavan vuotuisen ajoneuvoveron kannossa.
Kuvitellaan, että merkki A on onnistunut optimoimaan virallisen kulutuksen 40 prosenttia alle todellisuuden, mutta
merkki B vain 10 prosenttia. Vaikka
A-merkkisellä autolla ajava saastuttaisi
enemmän, on vero pienempi kuin
B-merkkisellä köröttelijällä.
Teollisuus hämmentää tahallaan selvityksiä ilmaston lämpenemisestä. Muun muassa öljynjalostusteollisuus käyttää miljoonia ilmastonmuutoksen epäilijöiden tukemiseen. Tunnetuimpia tästä rahoituksesta kiinni jääneitä on Exxon Mobil.
Toisaalta riippumattomatkin ilmastotutkijat ovat jääneet kiinni tietojen vääristelystä. Tästä kertovat Climagate-skandaalit vuosina 2009 ja 2011, jolloin julkisuuteen vuoti tutkijoiden sähköposteja.
Vaikka totuus ilmastonmuutoksen vaaroista on hämärä, sen täytyy löytyä jostain maksettujen ja fanaattisten tutkijoiden välimaastosta.
Totuuden arviointi olisi helpompaa, jos pystyisimme seuraamaan, mistä tutkijat saavat rahansa, mutta juuri tämä halutaankin peittää.
Asiaa eivät helpota poliitikotkaan. Taannoin oli surkuhupaisaa lukea saman päivän aikana eturivin ministeriemme tekstejä. Kansainvälisen ilmastopaneelin innoittamina hillittiin kasvua, mutta talouskriisin ratkaisuksi sitä taas haluttiin lisää.
Hetkinen, ehkä asiat eivät olekaan yhteen sovittamattomia, jos kasvu haetaan cleantech-tuotannosta. Maapallo saattaisi säilyä tuleville sukupolville, jos ihmiskunta toimisi kuten Alexander Stubb minihallitusneuvotteluissa: ripeästi ja harkiten.
jukka.pasonen@
maaseuduntulevaisuus.fi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
