Siikajoen ennätystulvista miljoonien eurojen satovahingot
Tulvivat joet uhkaavat aiheuttaa mittavat satovahingot Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa. Pohjois-Pohjanmaan ely-keskuksesta arviodaan perjantaina, että vahingot nousevat miljooniin euroihin.Maanviljelijä Paavo Junno haki perjantaina veneensä perään moottorin, jotta hän pääsi pellolla joutuisammin eteenpäin Siikalatvan Rantsilassa. Näky hänen ympärillään Mankilan alueella oli ankea: tulvaveden alta ei näkynyt juuri muuta kuin ohrantähkien päitä. Pahimmilla alueilla osa pelloista oli peittynyt kokonaan Siikajoen tulvaveden alle.
Ihan kuin järvellä olisi. Sato on todennäköisesti menetetty. Pellot eivät kerkeä kuivamaan niin, että sinne pääsisi koneilla, Junno tuumaa STT:lle puhelimitse veneeltään.
Pohjois-Pohjanmaan kesätulvat ovat nyt poikkeuksellisia ja ylittävät monin pakoin kevättulvan virtaamat. Suomen ympäristökeskuksen mukaan Siikajoen virtaama on kesäkauden suurin vuodesta 1936 alkavalla havaintojaksolla. Pyhäjoella yhtä suuria kesätulvia ei ole ollut sataan vuoteen.
Tilanne on vaikein juuri Siikajoella. Mankilan kylässä tulva on peittänyt alleen tuhansien hehtaarien alueet. Myös teitä on poikki ja karjatiloja saarroksissa.
Torstaista tulva on siellä noussut viitisentoista senttiä. Veden alle on jäämässä noin 3 500 hehtaaria. Perunaa ja viljaa on tuhoutumassa miljoonien arvosta, sanoo rakennuttamispäällikkö Olli Utriainen Pohjois-Pohjanmaan ely-keskuksesta.
Jätevettä suoraan jokeen
Alkuviikon rankkasateet ovat nostaneet vedenpinnat tulvakorkeuksiin myös Kala- ja Pyhäjoessa, eikä vahingoilta ole vältytty. Ympäristökeskuksen mukaan Ylivieskan ja Oulaisten jätevedenpuhdistamot ovat joutuneet rankkasateiden takia juoksuttamaan jätevettä suoraan jokeen. Peltoja on laajoilla alueilla veden alla.
Lisäksi rankkasateet aiheuttivat alkuviikosta kaupunkitulvia Oulujoen vesistöalueella, muun muassa Kajaanissa. Oulun Energia varoitti perjantaina Oulujoen erittäin voimakkaista virtaamista Merikosken alapuolella.
Kala- ja Pyhäjoen virtaamat lähtivät perjantaina laskuun. Siikajoen tilanteen arvioidaan helpottuvan aikaisintaan viikonloppuna.
Tulvatilannetta selvitetään myös ilmasta. Perjantaina aloitettiin ilmakuvaukset Kalajoen yläpuolella, ja Siikajoen tilannetta kuvataan lauantaina.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


