Kuluttajat toivovat ilmastotietoa elintarvikkeisiin
Neljä viidestä kuluttajasta haluaa elintarvikepakkauksiin tietoa ruuan ilmastovaikutuksista. Sana hiilijalanjälki on monelle kuluttajalle vielä merkitykseltään epämääräinen.
Entistä useammat elintarvikealan yritykset laskevat talon sisällä tuotteidensa ilmastovaikutuksia. Hiilimerkkejä löytyy tällä hetkellä 40–50 elintarvikkeesta.
Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen (MTT) tutkimuksesta selvisi, että peräti 80 prosenttia kuluttajista haluaa enemmän tietoa ruuan ilmastovaikutuksista ja nimenomaan pakkausmerkintöjen kautta.
Tutkimukseen vastasi reilut tuhat henkilöä eri puolilta Suomea. Tutkimuksesta selvisi, että kuluttajien tiedot ruoan ympäristö- ja ilmastovaikutuksista ovat puutteellisia.
Tutkimuspäällikkö Juha-Matti Katajajuuren mukaan kuluttajat uskovat, että pakkaukset, kuljetukset ja jalostus vaikuttavat eniten ruuan ilmasto- ja ympäristökuormaan.
”MTT:n aiemmat tutkimukset kuitenkin osoittavat, että ruokaketjussa suurin osa ympäristövaikutuksista syntyy useimmiten alkutuotannossa. Esimerkiksi pakkausmateriaalin ja kuljetusten ilmastovaikutukset ovat yleensä vain muutamia prosentteja ruuan ilmastovaikutuksista.”
Kuluttajilla on vaikeuksia ymmärtää täsmällisesti, mitä hiilijalanjälki-termi tarkoittaa.
Moni ymmärtää hiilijalanjäljen todellista laajemmin. Sen oletetaan usein kuvaavan kaikkia ympäristövaikutuksia, vaikka hiilijalanjäljellä kuvataan vain vaikutusta ilmaston lämpenemiseen.
Osa kuluttajista taas olettaa hiilijalanjäljen ilmaisevan valmistukseen käytetyn energian määrää. Se muodostaa todellisuudessa vain osan elintarvikkeen hiilijalanjäljestä.
”Tutkimuksessa selvisi, että vain hieman yli puolet kuluttajista liittää hiilijalanjäljen läheisesti ilmastovaikutukseen”, tutkija Hanna Hartikainen MTT:stä kertoo.
Elintarvikeala pohtii yhteisiä linjauksia ilmastoviestinnän selkiyttämiseksi. MTT:n kehittämä elintarvikkeiden ilmastovaikutusten laskentasuositus on ollut yritysten käytettävissä viime syksystä lähtien.
Katajajuuren mielestä on vaikea ennakoida, mihin tahtiin hiilimerkinnät yleistyvät. ”Selvältä kuitenkin näyttää, ettei ala voi olla reagoimatta ruuan isoon ilmastovaikutukseen.”
Yritykset työstävät yhteistyössä tutkijoiden kanssa suunnitelmaa, jonka pohjalta elintarvikkeiden ilmastoviestinnässä tulisi edetä kansallisesti.
TARJA HALLA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
