Kaupat voivat ehkä olla auki uudenvuodenpäivänä
Presidentin odotetaan vahvistavan kauppojen aukioloa koskevan lain huomenna. Osa kaupoista on hakenut poikkeuslupia aukiolosta varmuuden vuoksi.Kaupat ovat hakeneet poikkeuslupia aukioloon uudellevuodelle, kertoo Päivittäistavarakauppiaat ry.
Etujärjestön mukaan lupia on haettu sen varalta, että kauppojen aukioloa koskeva lakiuudistus ei ehdi voimaan 1. tammikuuta.
Poikkeusluvat ovat voimassa, jos presidentin vahvistusta ei saada keskiviikkona. Jos vahvistus tulee, kaupat voivat päättää vapaasti aukiolostaan uudenvuodenpäivästä lähtien.
Jos lakiuudistus ei ehdi voimaan, useimmat kaupat ovat kiinni uudenvuodenpäivänä. Uudenvuodenaattona kaupat voivat olla auki kello 7–18. Pienet myymälät, kioskit ja huoltoasemien yhteydessä olevat kaupat voivat olla auki vapaasti.
Aattona Alkon myymälät pitävät oviaan auki kello 9–18. Uudenvuodenpäivänä Alkon myymälät ovat kiinni.
Pankit menevät torstaina kiinni alkuiltapäivästä kello 13 tai 14 ja pysyvät perjantaina suljettuina.
VR noudattaa kaukoliikenteessä uudenvuodenaattona lauantain aikatauluja ja uudenvuodenpäivänä sunnuntain aikataulua.
Linja-autojen aikatauluissa on myös muutoksia. Matkahuollon mukaan osa vuoroista jää kokonaan ajamatta pyhäpäivän vuoksi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

