Tulevat pakkasyöt lupaavat ennätyskylmää maaliskuuta
Vuorokausivaihtelu on lämpötiloissa suurta, sillä päivä on pitkä ja aurinko ehtii lämmittää ilmakehää.Alkavan viikon kipakat pakkasyöt saattavat tehdä maaliskuusta kuluvan vuosituhannen tähän asti kylmimmän. Ilmatieteen laitoksen mukaan maaliskuu on toistaiseksi ollut 3–4 astetta tavanomaista kylmempi.
Tavanomaista talvisempaa säätä on luvassa myös seuraaville päiville. Päivien keskilämpötila on yhdestä viiteen miinusastetta, Pohjois-Suomessa on paikoin kylmempääkin.
Kylmempi pohjoinen ilmavirtaus tavoittaa Suomen viimeistään tiistaina. Yöt ovat kylmiä. Ennusteen mukaan pakkanen voi öisin laskea jopa kahteenkymmeneen miinusasteeseen etelässäkin.
Tiistaille ajoittuva kevätpäiväntasaus puolestaan kertoo, että valoisat tunnit ovat lisääntyneet vauhdilla.
Päivä on jo pitkä, aurinko paistaa 12 tuntia. Lämpötiloissa vuorokausivaihtelu on ihan huomattavaa, sanoo päivystävä meteorologi Antti Jylhä-Ollila.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

