KIRJA Rock’n’rollin ilosanomaa
Heti alkuun on muistutettava, ettei kyseessä ole varsinainen historiikki Remu Aaltosesta ja rockyhtye Hurriganesista.
Kirja kertoo Hurriganes-ilmiön kautta 1970-luvun suomettuneesta Suomesta, jossa taidekin oli ummehtuneen politisoitunutta.
Yhteiskuntaa jaettiin edistyksellisiin ja taantumuksellisiin – ja varottiin tietysti suututtamasta idän suurvaltaa Neuvostoliittoa.
Jos tarkastelee 70-lukulaista tiedonvälitystä, poliittinen radikalismi lippukulkueineen tuntui hallitsevan koko vuosikymmentä. Niin ei kuitenkaan ollut. Poliittinen paatos oli vain osatotuus tuon ajan Suomesta.
Filosofian tohtori Petri Laukka, itsekin rockmuusikko, ei lähesty YYA-aikakautta politiikan, vaan populaarikulttuurin näkökulmasta.
Kirjailija heräsi itse Hurriganes-tietoisuuteen jo pikkupoikana kuultuaan Remu Aaltosen karjuvan Get Onia radiossa. Siihen asti viihdykettä olivat tuoneet lähinnä Viisikko-romaanit.
Vaikka Hurriganes ei suoraan haastanut vanhoja valtarakenteita, oli yhtye silti itsevarma ja jopa röyhkeä. Bändi halusi avoimesti menestyä ja tehdä musiikillaan rahaa.
Edes johtohahmo Remun tankero-englanti ei ollut esteenä.
Rasviksestaan kuuluisa Cisse Häkkinen oli sinivalkoinen vastine brittiläisen Roxy Musicin Bryan Ferrylle ja Albert Järvinen tunnettu sähkökitaran virtuoosi.
Epäpoliittisuuttaan korostava trio luotti rock’n’rollin voimaan. Kotikutoinen versio Amerikan meiningistä tähtilippuineen ja nopeine autoineen tehosikin yleisöön kuin häkä. Ganes lumosi Farkku-Suomen Hangosta Käsivarteen ja rikkoi yleisöennätyksiä Ruotsissakin.
Vaikka kirjassa on paikoin akateemisia koukeroita ja turhaa selittelyä, viesti ei jää epäselväksi. Kirjoittajan mielestä Hurriganes merkitsi sukupolvikokemusta tietylle nuorisoryhmälle 1970-luvulla. Hauskanpitoon kannustava rokettirolli oli toimiva vastalääke tosikkomaisille ideologioille ja niiden kuluneille iskulauseille.
Tällainen kapina kelpaisi minullekin Euroopan suurkaupungeista apinoidun töhrimisen ja kaduilla riehumisen sijaan.
No, onneksi saa kuunnella radiosta Entisten nuorten sävellahjaa!
RIKU-MATTI AKKANEN
Petri Laukka: Remu & Hurriganes
Kekkoslovakiassa. 250 sivua.
Into Kustannus.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
