Vain vihreät ja demarit ovat avoimia kannabiksen viljelylle lääkekäyttöön
Konservatiivipuolueet suhtautuvat ajatukseen kielteisemmin, mutta monet puolueet ovat jääneet myös odottavalle kannalle.
Konopti International -yhtiö kasvattaa yhteistyössä keskisuomalaisen hampputilan kanssa suomalaista Finola-öljyhamppua. Sato myydään elintarvikkeeksi, eikä siitä ole päihdekäyttöön. Samalla kerätään viljelytietoa lääkekannabiksen viljelyn mahdollista silmälläpitäen. Lajike tuottaa vähäisissä määrin myös lääkkeenä käytettävää CBD-yhdistettä eli kannabidiolia. Satoa korjaamassa Janne Kruunari. Kuva: Tommi SaltiolaHarva eduskuntapuolue on muodostanut selkeää kantaa kannabiksen viljelystä lääkekäyttöön.
Viljelyä Suomessa kannattavat vain SDP ja vihreät, molemmat tietyin varauksin. SDP asettaa ehdoksi, että kasvatus on luvanvaraista ja asianmukaisesti valvottua.
”Kannabiksen lääkekäyttö on hyvin rajatusti laillista. Näin ollen on luontevaa, että myös kasvatus mahdollistetaan Suomessa”, puolue vastaa puoluesihteerille ja eduskuntaryhmälle lähetettyyn kysymykseen.
Myös vihreät on avoin kasvatukselle, koska lääkekäyttöä on jo. Ehtona on, että viljely tulisi mitoittaa kasvin lääkekäytön mukaan.
”Kuten kaikissa lääkekysymyksissä, myös lääkekannabiksen määräämisen potilaalle tulee perustua parhaaseen tutkittuun tietoon”, puoluesihteeri Lasse Miettinen sanoo.
Konservatiivipuolueet suhtautuvat ajatukseen kielteisemmin. Kokoomus on puolueista ainoa, joka torjuu ajatuksen suoraan. Puolueen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kalle Jokinen vannoo perinteisten lääkkeiden nimiin.
”Lääketeollisuudella on tarjota vaivoihin tarkasti tutkittuja, tehokkaampia ja vähemmän sivuvaikutuksia aiheuttavia lääkkeitä”, hän sanoo.
Perussuomalaisten Leena Meri perustelee puolueen kantaa yleisesti kielteisellä asenteella huumausaineiden käyttöön.
”Kannabiksen viljely yleisesti olisi monin tavoin erittäin ongelmallista ja vaikeasti valvottavissa. Se myös saattaisi vähentää ihmisten kielteistä suhtautumista huumausaineisiin.”
Sinisen tulevaisuuden puoluesihteeri Matti Torvinen rinnastaa kannabiksen viihdekäytön ja sen hyödyntämisen lääkkeiden ainesosana, vaikka ne nautitaan eri tavoilla.
”Pössyttely on vaarallista”, hän toteaa.
”Valmistuksen vapauttaminen avaa laittoman kaupan väylät, ja se on askel huumausaineiden kaupan laillistamiselle.”
Moni puolueista jättäytyy odottavalle kannalle. Keskusta odottaa WHO:n hyväksymiä näkemyksiä kasvin lääkinnällisistä hyödyistä. Samoilla linjoilla on kristillisdemokraattien Peter Östman.
”Lääkekannabiksen käyttö Suomessa on kuitenkin erittäin vähäistä, sillä hyvin harvoissa tilanteissa se on paras lääke potilaalle”, hän sanoo.
”Olisikin hyvä aivan EU-tasoisesti selvittää, mihin lääkekannabiksen viljelyn hyvä kannattavuus perustuu.”
Lisäksi Östman haluaisi vakuuden, ettei lääketarkoituksessa kasvatettu hamppu päädy viihdekäyttöön.
Vasemmistoliitosta ja RKP:stä kerrotaan, että puolueet eivät ole ottaneet asiaan kantaa, mutta ne eivät sulje lääkekäytön mahdollisuutta pois.
Lue myös:
Kauppapuutarhaliitto haluaa lääkekannabiksen suomalaisiin kasvihuoneisiin
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
