
The Guardian: Kiina suunnittelee vastatoimia Yhdysvaltain tulleille − iskevät todennäköisesti maataloustuotteisiin
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kiinalaistuotteille yhteensä 20 prosentin tuontitullin.
Viime vuonna yhdysvaltalaisten maataloustuotteiden vienti Kiinaan väheni The Guardianin mukaan 14 prosenttia edellisvuodesta. Kuva: Carolina HusuKiina suunnittelee vastatoimia Yhdysvaltain määräämille tuontitulleille, joiden on määrä astua voimaan tiistaina. Asiasta kirjoittaa brittilehti The Guardian.
The Guardian siteeraa jutussaan valtiollista kiinalaisjulkaisua, jonka mukaan Kiinan suunnittelemat vastatoimet kohdistuvat todennäköisesti maataloustuotteisiin. Luultavasti vastatoimet sisältävät sekä tulleja että muita toimenpiteitä.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kiinalaistuotteille yhteensä 20 prosentin tuontitullin.
Kiina on yhdysvaltalaisten maataloustuotteiden suurin markkina-alue, vaikka vienti Kiinaan onkin vähentynyt sen jälkeen, kun Kiina asetti yhdysvaltalaistuotteille jopa 25 prosentin tullit vuonna 2018.
Viime vuonna yhdysvaltalaisten maataloustuotteiden vienti Kiinaan väheni The Guardianin mukaan 14 prosenttia edellisvuodesta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






