Taimiurakka loppu- suoralla koko maassa
Metsänistutukset ovat onnistuneet viileässä ja kosteassa säässä hyvin. Istuttajia taimille on löytynyt sekä metsänomistajista että metsänhoitoyhdistyksen metsureista.
Erityisesti Varsinais-Suomessa päästiin istuttamaan aikaisin. ”Varhaisin aloitus koskaan, istuttaminen aloitettiin jo huhtikuussa”, kertoo metsänhoitoyhdistys Lounametsän metsäasiantuntija Kari Laiho.
Istutuksessa on ollut talkoohenkeä, metsäomistajien lapset ja vanhemmat ovat olleet remmissä mukana. Puulajeista kuusta istutettiin selvästi eniten. Koivu ja lehtikuusi kiinnostavat joitain metsänomistajia.
Joensuun metsänhoitoyhdistyksen toiminnanjohtaja Pekka Nuutinen kertoo metsänistutuksen olevan Itä-Suomessakin ”takakaarteella”. Jäljellä on noin neljännes.
Metsänomistajat istuttavat kolmanneksen taimista. Loput istutetaan metsurivoimin. Männyn taimissa on ollut jonkin verran toimitusongelmia, eikä niitä saatu haluttua määrää. Myös Joensuussa istutuksista valtaosa oli kuusta.
Kainuun Suomussalmella taimimäärät olivat tänä vuonna edellisiä pienempiä. Työt ovat sielläkin loppusuoralla. Kuusta ja mäntyä istutettiin yhtä paljon. Metsänomistajat tekevät metsäneuvoja Sakari Heikkisen mukaan valtaosan töistä itse.
Koneellista istutusta oli kokeiltu Varsinais-Suomessa ja Kainuun Vuolijoella. Metsäneuvoja Toivo Karppinen Vuolijoelta kertoo koneen istuttaneen parikymmentä hehtaaria.
”Kustannukset olivat vähän korkeammat”, Karppinen sanoo.
Terhi Pape-Mustonen
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
