Kokoomusprofessori Virmavirta: Suomen ulkopolitiikan linja on epäselvä
Oppositiopuolue keskusta ja pääministeripuolue kokoomus ovat ottaneet viime päivinä lujasti yhteen ulkopolitiikasta ja Suomen suhteesta Venäjään.
Pääministeri Alexander Stubb (kok.) arvosteli viikonvaihteessa keskustaa siitä, että puolueessa on esitetty irtautumista EU:n Venäjä-pakotteista. Stubbin mukaan Suomen kuuluu pysyä EU:n jäsenenä yhtenäisessä rintamassa.
Keskusta puolestaan syytti Stubbia Suomen ulkopoliittisen linjan sekoittamisesta, kun tämä tukee henkilökohtaisesti Nato-jäsenyyttä, vaikka Suomi on valinnut sotilaallisen liittoutumattomuuden tien.
Entinen Turun Sanomien, Uuden Suomen ja Nykypäivän päätoimittaja ja pitkän linjan kokoomusvaikuttaja Jarmo Virmavirta liittyy Stubbin arvostelijoihin.
”Yhtenäisellä ulkopoliittisella linjalla on ollut Suomelle tärkeä merkitys ja konsensus antaa pienelle maalle uskottavuutta joka suuntaan. Mutta nyt ihmisten mielissä on epäselvää, onko sellaista edes pääministerin ja presidentin kesken”, Virmavirta sanoo Maaseudun Tulevaisuudelle.
”Jos Natosta ei puhuta, se on konsensusta Naton suhteen, mutta samaa hiljaisuutta ei ole Venäjän suhteen.”
Virmavirta kiirehtiikin ulkopoliittista yhteenvetoa Suomelle.
”Presidentin johdolla tulisi miettiä Suomen ulkopolitiikan suunta, meidän omat intressimme ja suhteemme Venäjään. Kultaranta-keskustelut ovat olleet hyvä yritys, mutta johtopäätökset ja yhteenvedot puuttuvat. Vähimmäisvaatimus on, että ulkomailla tiedetään, mihin Suomi sijoittuu ja ennen kaikkea, kuka Suomen ulkopolitiikasta päättää.”
Virmavirta kirjoittaa aiheesta myös Kanava-lehdessä.
Virmavirran mielestä Suomen ulkopolitiikka on kuolemassa, kun päätösvalta on annettu Brysseliin ja Venäjä laiminlyöty.
Maailmallakin Suomen ulkopoliittiset puheet pitää kirjailija Sofi Oksanen.
Esimerkiksi irtautuminen EU:n pakotteista ei olisi Virmavirran mielestä suomettumista eikä Venäjän Ukraina-politiikan hyväksymistä, vaan Suomen omaa ulkopolitiikkaa, johon meillä on täysi oikeus.
”On Suomen itsenäisyyden kannalta väärin, että jopa henkilökohtaiset intressit ohittavat kansakunnan edut. Meillä on jopa velvollisuus kertoa Brysselissä omat intressimme, siinä on eurooppalaisuuden ydin. Siksihän siellä neuvotellaan!”
Virmavirta epäilee, että Suomen kuvitellaan siirtyneen maantieteellisestikin Euroopan ytimeen. Venäjää ei ole enää välitetty opiskella kielenä eikä maana, vaan on ajateltu, että se demokratisoituu samaan tahtiin lännen kanssa.
On kuitenkin itsepetosta ajatella, että geopolitiikkaa olisi kuollut. Se ei ole, sillä talousajattelu ei korvaa maantiedettä, uskontoa ja aatteita. Poliittinen epävakaus, suurtyöttömyys tai jyrkät köyhyysrajat voivat sysätä liikkeelle äkkinäisen maantieteellisen kehityksen.
Suomen pitäisikin pitää yllä nykyistä läheisempiä suhteita Venäjään ja ymmärtää maata laajemmin kuin vain talouden kautta. Venäjä-osaaminen on nimittäin ollut se, josta Suomea on maailmalla arvostettu. Sitä osaamista odotti EU ja sen avulla avautuivat ovet Yhdysvaltain johtoon, Virmavirta huomauttaa.
”Mutta uuden ulkopolitiikan ihmisiä tämä ei kiinnosta pätkääkään.”
Virmavirta kehottaakin Stubbia katsomaan karttaa presidentti J.K. Paasikiven opein.
Professori Virmavirta on edelleen kokoomuksen jäsen.
Hänestä Stubb on tekemässä virheitä paitsi ulkopolitiikassa myös hallaa omalle puolueelleen. Hän jakaa sekä omaa väkeä että puolueita uudistajiin ja taantumuksellisiin ja on kovin kilpailuhenkinen vielä pääministerinäkin.
”Olen kannattanut keskustan ja kokoomuksen yhteistyötä. Ei ole viisasta hakea vastakkainasettelua tällä tavoin etenkään kansainvälisissä asioissa.”
Kokoomuksen kannatus on 17 prosentin tuntumassa, ja jos hermostuneisuus herää, poliittisen merkityksen väheneminen tapahtuu vaalien kautta.
”En usko, että kokoomus hajoaa, mutta kannatuksen lasku ajaa sen politiikan sivuraiteelle. Siitä voi seurata paitsi punamullan paluu niin kokoomukselle linjaongelmia.”
”Äänestäjät hakevat luotettavampia vaihtoehtoja. Mutta kuka olisi uskonut kepun tällaiseen nousuun tai laskuun niin alas?”
Virmavirran mukaan vastaava tilanne oli Holkerilla, joka sai kuitenkin palautettua yhteen liberaalit ja vanhan puolueen.
”Nyt sen sijaan johtajana on ensi kertaa 1920-luvun jälkeen liberaali, eikä hän edes yritä yhtenäistämistä. Ei riitä, että kutsuu neuvonantajakseen Eero Lehden.”
EIJA MANSIKKAMÄKI
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
