Rengit päättävät, isännät maksavat

Kolumni: juha aaltoila

Elämme ankeutuvia aikoja. Ei juuri päivää, ettei tule STT:n uutista yt-neuvotteluista ja sitten ”neuvottelujen” jälkeen tietoa irtisanotuista ja ennen aikojaan eläkkeelle viskotuista väkimääristä.

Puu- ja erityisalojen liitto löysi oivan näkökulman, kun pohti UPM:n metsureiden ja muidenkin irtisanomisia ja eläkeputkiin työntämisiä. Liitto kysyi ja syystä, miten työurat pitenevät, kun työhaluisia ja -kykyisiä irtisanotaan kesken savotan.

UPM on kuurninut metsurinsa kerta kerran jälkeen hyvin vähiin. Nyt siellä täytyy olla vain huippumiehiä jäljellä. Siinä vihje maan isoimmalle metsureiden työllistäjälle eli metsänhoitoyhdistyksille, palkatkaa UPM:n osaajia töihin.

Talonpoikien metsäorganisaatiot kulkevat toiseen suuntaan. Metsäliitto hakee ilmoituksilla metsänhoidon taitavia toimihenkilöitä palkkalistoilleen. Metsäliiton metsänhoidon työrukkanen eli Metsämannut laajentaa voimakkaasti.

Monet metsänhoitoyhdistykset ovat laajentaneet puunkorjuuta, pinoja syntyy.

Tragikoomista metsänomistajien kannalta on tässä se, että niin metsänhoidon kuin harvennushakkuidenkin rästit ovat vain kasvaneet. Hakkuiden trendi yksityismetsissä on ollut surkean laskeva.

Ja Metsäliitto kehtaa kaiken kukkuraksi tuoda puuta ulkomailta.

Metsänhoitoyhdistysten ja

Metsäliiton yhteistyötä ja kenttätyön päällekkäisyyksiä pohti aikanaan kaikkein isokenkäisimmätkin herrat, tuloksetta.

Samojen isäntien organisaatiot kilpailevat kentällä. Isojen metsänhoitoyhdistysten on vaikea rajoittaa puuntarjontaa, jos sellaiseen tarve tulisi. Palkkalistoilla ja puunkorjuun urakointisopimuksissa on niin paljon väkeä, että metsää hakataan aikalailla tasaisesti vuodesta toiseen.

Joudun usein kuuntelemaan vaikutusvaltaisia, mutta vaikutushaluttomia Metsäliiton ja metsänhoitoyhdistysten edustajia.

Metsäliiton mies valittaa sitä, ettei saa valtakirjaleimikosta tietoja. Tai jos saa ja tekee tarjouksen, niin yllättäen metsänhoitoyhdistys ottaa leimikon omaan korjuuseensa eli isännän valtuuttama myyjä valtuuttaakin itsensä ostajaksi ja hakkuutöihin.

Metsänhoitoyhdistyksen edustaja valittaa, että Metsäliiton mies puhui isännän ympäri ja osti valtakirjaleimikon, vaikka tarjousaika oli kesken. Yleinen valituksen aihe on ollut, ettei Metsäliitto tai UPM

tarjoa leimikosta hintaa, jos se on valtakirjalla metsänhoitoyhdistyksen myynnissä.

Ainoa yhdensuuntainen viesti toimihenkilöillä on, että ”tää on Koltta sulle vaan niinku taustaks, sun on hyvä tietää”.

Ja aina kun yritän saada kaltoin

kohdellun tahon tuomaan pulman julki ja keskusteluun, niin silloin suu sulkeutuu.

Turha työ on toistunut, kun mhy-kentän mies soittaa ja kertoo, ettei puu mene kaupaksi. Olen pyytänyt esimerkiksi myyjää ja leimikkoa pulman julkisaattoon. Ei ole löytynyt, kyse oli joko uutisankasta tai leimikon myyjän mielestä heikosta hinnasta.

Oikeassaolon määrä mykistää, keskustelun puuttuminen ahdistaa. Mistä nousisi kyllin kovapäisiä luottamushenkilöitä, jotka viheltäisivät pelin poikki ja katsoisivat Metsäliiton ja metsänhoitoyhdistysten työnjaon vielä kerran uusiksi.

Kilpailu on hyvästä, mutta mitä metsänomistaja hyötyy metsänhoitoyhdistysten ja Metsäliiton mittelöistä? Tosi-isännät olisivat pitäneet renkisuutarinsa lestissään, eli metsänhoitoyhdistys hoitaisi metsiä ja Metsäliitto ostaisi, hakkaisi, kuljettaisi ja jalostaisi puut.

Nyt isojen, jopa kasvavien metsänhoitoyhdistysten vahvat toimihenkilöt pitävät ohjaksia käsissään. Tuskin löytyy luottamusmiestä, joka tähän kajoaisi. Sama koskee Metsäliittoa joka tasolla.

Metsänomistajien toimihenkilöt

varjelevat reviireitänsä ja luottamusmiehet asemiansa. Hiljainen pelto- ja metsäkansa rahoittaa nurkumatta menon ja sen lisääntyvät päällekkäisyydet.

juha.aaltoila@

maaseuduntulevaisuus.fi

Avaa artikkelin PDF