Totta vai tarua ‒ lääkäri vastaa kesäisiin terveyshuoliin
Voiko allergikko vihtoa, taltuttaako kyypakkaus käärmeenpureman tai uhkaako virtsatietulehdus, jos uimapukua ei vaihda kuiviin vaatteisiin?
Aikuinen puutiainen on muutaman millimetrin kokoinen, mutta syötyään se voi paisua herneen kokoiseksi. Kuva: Jukka PasonenTerveystalon yleislääkäri Toni Vänni kertoo, kuuluvatko yleiset väittämät romukoppaan vai korvan taakse.
Järvivettä voi Suomessa juoda.
Tarua. Kirkaskin järvivesi voi sisältää bakteereja, viruksia, loiseläimiä ja raskasmetalleja. Juomavesi kannattaa tuoda mökille erikseen, sillä järvivedestä ei välttämättä saa juomakelpoista suodattamalla. Suomalaiset järvet ovat suurimmaksi osaksi puhtaita, ja vettä voi käyttää tiskaamiseen tai uusien perunoiden pesemiseen. Sinileväistä vettä ei kuitenkaan tule käyttää edes pesu- tai löylyvetenä.
Pöydälle yöksi unohtunutta grilliruokaa ei voi enää syödä, muuten voi saada ruokamyrkytyksen.
Totta. Hyvä nyrkkisääntö on, että ruoka kannattaa heittää pois, jos se on seissyt huoneenlämmössä yli 4 tuntia. Varsinkin, jos aterioimassa on pieniä lapsia, vanhuksia tai herkkävatsaisia, ei seisseen ruoan syöminen ole hyvä ajatus. Terve aikuinen kestää useimmiten ruokaan kerääntyneet bakteerit, kunhan annos kuumennetaan huolellisesti. Grillipihvien tai kanan ollessa kyseessä kannattaa kuitenkin jättää huoneenlämpöön unohtunut ruoka syömättä.
Aurinko parantaa aknen.
Totta ja tarua. Valolla voi olla tulehtuneeseen ihoon parantava vaikutus. Toisaalta finnit saattavat lisääntyä, kun iho alkaa erittää lisää talia auringossa. Kannattaa varoa, ettei aurinkorasva pääse tukkimaan ihohuokosia ja aiheuttamaan epäpuhtauksia. Aknesta kärsivän kasvoille sopii esimerkiksi sinkkioksidia sisältävä aurinkovoide, joka ei pahenna ihon kuntoa.
Jos hyttysenpistoa raapii, iho voi tulehtua.
Totta. Hyttysen tai mäkäräisen pisto voi kutinan lisäksi aiheuttaa ihon punoitusta ja turvotusta. Kutiavan pistokohdan raapimista pitäisi välttää, sillä se voi johtaa ihon rikkoutumiseen ja bakteeritulehdukseen. Oireita voi lievittää suun kautta otettavalla antihistamiinitabletilla, mutta myös pistokohtaan levitetty kortisonivoide auttaa.
Sinilevävaroitus ei estä uimista, kunhan käy suihkussa pulahduksen jälkeen.
Tarua. Varoituksia sinilevän saastuttamista uimarannoista ja vesistöistä kannattaa uskoa. Sinilevän myrkky ei imeydy ihon läpi, mutta yleensä sitä joutuu elimistöön, kun uidessa tulee nielleeksi vettä. Siksi suihku ei pelasta levän aiheuttamilta oireilta. Sinilevän myrkylliset syanobakteerit ovat haitallisia hermostolle ja maksalle ja ne voivat aiheuttaa voimakkaita suolisto-oireita. Yleisin sinilevän aiheuttama oire on ihon ärtyminen uinnin jälkeen, mutta myös flunssan kaltaiset, muutamia päiviä kestävät oireet, kuten nuha, päänsärky ja vatsaoireet ovat tavallisia.
Kyypakkaus riittää kyykäärmeen pureman hoidoksi.
Tarua. Kyypakkaus on hyvä ensiapu, mutta sen tehoon ei kannata tuudittautua. Käärmeen purressa on hakeuduttava välittömästi päivystykseen. Tulehduskipulääkettä ei saa ottaa kivuliaankaan pureman hoidoksi, sillä yhdessä käärmeen myrkyn kanssa se voi pahentaa oireita. Vältä myös puremakohdan liikuttamista tai puristamista. Olo voi pahentua äkisti tuntienkin kuluttua, joten päivystykseen on hakeuduttava heti.
Virtsatietulehdus iskee, jos märkää uimapukua ei vaihda kuiviin vaatteisiin uinnin jälkeen.
Tarua. Tätä ei ole osoitettu todeksi. Kylmälle altistuminen saattaa aiheuttaa virtsatieoireita, kuten tihentynyttä virtsaamistarvetta ja virtsatien ärtymistä. Voi siis vaikuttaa siltä, että märän, kylmenevän uimapuvun pitäminen aiheuttaisi virtsatietulehduksen, vaikka näin ei olisikaan.
Punkeista on vaaraa vain rannikolla.
Tarua. Punkki ei ole enää vain rannikkoalueiden kiusa. Punkit viihtyvät kosteissa oloissa aluskasvillisuuden lehdillä, ruohikossa ja heinikossa. Suojautumisessa tärkeintä on peittävä pukeutuminen sekä oman kehon ja kotieläinten tarkastaminen päivittäin. Punkkien levittämää puutiaisaivokuumetta vastaan voi lisäksi suojautua rokotteella.
Koivuvihta ei sovi allergikolle.
Totta ja tarua. Herkimmät voivat saada koivuvihdasta allergiaoireita. Vihtominen kannattaa siis jättää väliin, jos kärsii pahasta koivuallergiasta. Pakastettua vihtaa voi kokeilla allergikkokin, sillä koivun allergeenit haihtuvat kylmässä.
Lue lisää:
Kyyn purressa on lähes aina syytä hakeutua hoitoon – kyypakkauksesta ei ole apua
Punkkeja on nyt luonnossa runsaasti – Etelä-Suomessa pahin kausi on vielä edessä
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




