Suomen talous kasvaa ensi vuonna 3 ja tänä vuonna 3,4 prosenttia, arvioi valtiovarainministeriö
Talouskasvu jää vielä hitaaksi vuoden ensimmäisellä neljänneksellä, mutta kiihtyy koronapandemiaan liittyvien epävarmuuksien helpottaessa.
Finanssineuvos Jukka Railavo esitteli valtiovarainministeriön taloudellisen katsauksen. Kuva: LEHTIKUVA / Emmi KorhonenValtiovarainministeriö arvioi tuoreessa katsauksessaan, että Suomen bruttokansantuote kasvaa tänä vuonna 3,4 prosenttia.
Ensi vuonna bkt:n arvioidaan kasvavan 3,0 prosenttia. Talouskasvu jää vielä hitaaksi vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Koronapandemiaan liittyvien epävarmuuksien helpottaessa talouskasvu kuitenkin kiihtyy jälleen.
Ministeriön ennusteen mukaan talouden elpyminen jatkuu ja kasvu kiihtyy ensi vuonna varsinkin niillä toimialoilla, joilla tuotanto ei ole vielä saavuttanut pandemiaa edeltävää tasoaan. Tällaisia ovat esimerkiksi majoitus- ja ravitsemistoiminta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
