MTK vaatii USA:n vapaakaupparuualle jäljitettävyyttä
Tuottajajärjestö MTK edellyttää, että EU:n ja Yhdysvaltojen mahdollisessa vapaakaupassa asetetaan ehdoksi ruuan alkuperämerkinnät ja jäljitettävyys.
MTK kertoo kantansa ulkoministeriölle antamassaan lausunnossa. Lausunto koskee EU:n ja Yhdysvaltojen välisen vapaakauppasopimuksen neuvottelutavoitteita.
Tuontiruualta tulee vaatia samanlaiset alkuperämerkinnät ja jäljitettävyys kuin EU:ssa, MTK edellyttää. Lisäehdoksi järjestö haluaa, että vapaakauppaetu myönnetään vain ruualle, joka on kokonaan tuotettu ja valmistettu sopimuskumppanien alueella.
EU valmistelee parhaillaan erityisesti liha-alalle uusia merkintävelvoitteita. Niiden mukaan pakkauksiin tulee merkitä tuotanto-, teurastus- ja jalostusmaa.
Lisäksi edellytetään, että koodiston avulla voidaan jäljittää tuotteessa käytetty liha maatilalle asti.
Järjestö näkee, että vastaavia merkintöjä on edellytettävä vapaakaupassa myös yhdysvaltalaisilta tuotteilta. Muuten EU-markkinoille voisi tulla Yhdysvaltojen kautta sen muiden vapaakauppakumppanien tuotteita.
Ruuan turvallisuuteen ja tuotantotapoihin suhtaudutaan eri tavoin EU:ssa ja USA:ssa, MTK huomauttaa.
Eroja on muun muassa suhtautumisessa geenimuunteluun, hormoneihin, hygieniaan, eläinlääkintään ja eläinten hyvinvointiin. Ne ovat suuri haaste vapaakauppaneuvotteluissa.
MTK muistuttaa, että useiden viimeaikaisten tutkimusten ja selvitysten mukaan suurin osa suomalaisista haluaa ruuan alkuperämaatiedon sekä elintarvikepakkauksiin että ravintoloihin ja ruokapalveluihin.
HEIKKI VUORELA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
