Mediat: Israelin mukaan noin 60 Hizbollahin jäsentä surmattu vuorokaudessa – Hizbollah sanoo käyttäneensä räjähteitä israelilaissotilaita vastaan
Ainakin kuusi ihmistä on kuollut Israelin iskettyä Libanonin pääkaupungin Beirutin keskustaan, kertoo Libanonin terveysministeriö. Yön aikana Beirutiin tehtiin yhteensä 17 ilmaiskua, kertoo Libanonin kansallinen uutistoimisto.
Ainakin kuusi ihmistä on kuollut Israelin iskettyä Libanonin pääkaupungin Beirutin keskustaan, kertoo Libanonin terveysministeriö. Kuva on Beirutista torstailta. LEHTIKUVA / AFP.Israelin armeija sanoo surmanneensa yhteensä noin 60 äärijärjestö Hizbollahin jäsentä kuluneen vuorokauden aikana, jolloin se on ilmoituksensa mukaan hyökännyt noin pariinsataan järjestön kohteeseen Libanonissa.
Armeijan lausunnosta uutisoivat israelilaismediat Haaretz ja Times of Israel.
Israelin armeijan mukaan se iski tänään hävittäjällä Etelä-Libanonin Bint Jbeilissä rakennukseen, jossa oli Hizbollahin taistelijoita sekä varastossa suuri määrä järjestön käyttämiä aseita. Armeijan mukaan pelkästään tässä iskussa kuoli 15 Hizbollahin jäsentä.
Israelin armeija sanoi kohdistaneensa iskunsa äärijärjestön komentokeskuksiin, asevarastoihin sekä tarkkailuasemiin.
BBC:n mukaan Libanonin eteläosissa oli merkkejä siitä, että Israel valmistautuu laajentamaan tällä viikolla aloittamaansa maahyökkäystä. Keskiviikkona Israel lähetti lisää joukkoja maiden rajalle.
Tänään Israel kehotti libanonilaisia evakuoimaan yli 20 kylää sekä Nabatiehin kaupungin Libanonin eteläosassa.
”Israelin armeijalla ei ole tarkoitusta vahingoittaa teitä. Teidän on evakuoitava kotinne heti oman turvallisuutenne vuoksi ja mentävä Awali-joen pohjoispuolelle. Pelastakaa henkenne”, armeijan tiedottaja Avichay Adraee sanoi viestipalvelu X:ssä.
Libanonin hallitus kertoi keskiviikkona, että Israelin ilmaiskut ovat pakottaneet yli miljoona ihmistä pakenemaan kodeistaan. Yhteensä Israelin iskuissa eri puolille Libanonia on maan terveysministeriön mukaan kuollut yli tuhat ihmistä.
Äärijärjestö Hizbollah sanoo iskeneensä kahdesti Israelin joukkoja vastaan räjähteillä Libanonin rajalla. Järjestön mukaan israelilaissotilaat olivat yrittäneet edetä kohti Maroun al-Rasin kaupunkia, joka sijaitsee noin kilometrin päässä Israelin rajalta.
Aiemmin torstaina Hizbollah kertoi myös pystyneensä ainakin hidastamaan Israelin joukkoja rajan tuntumassa myös tykistötulella.
Israel kertoi eilen kahdeksan sotilaansa kuolleen Etelä-Libanonissa taisteluissa Iranin tukemaa Hizbollahia vastaan.
Ainakin kuusi ihmistä on kuollut Israelin iskettyä Libanonin pääkaupungin Beirutin keskustaan, kertoo Libanonin terveysministeriö. Yön aikana Beirutiin tehtiin yhteensä 17 ilmaiskua, kertoo Libanonin kansallinen uutistoimisto.
Israelin armeija on määrännyt asukkaita poistumaan useista osista tiheästi asuttua eteläistä Beirutia myös varhain torstaina.
Yksi Israelin iskuista osui Hizbollahiin kytkeytyvään pelastuslaitokseen, ryhmää lähellä oleva lähde sanoi uutistoimisto AFP:lle.
BBC:n mukaan yölliset ilmaiskut osuivat ensimmäistä kertaa käynnissä olevan konfliktin aikana pääkaupungin sydämeen. BBC:n mukaan iskussa vahingoittui rakennus lähellä Libanonin parlamenttia.
Uutistoimisto AFP:n toimittajat kertoivat kuulleensa äänekkäitä räjähdyksiä ja kertoivat joidenkin rakennusten tärisseen iskun voimasta.
Raketti-iskut Israeliin ovat maan asevoimien mukaan jatkuneet tänäänkin, kertoo israelilaislehti Haaretz.
Haaretzin mukaan keskipäivään mennessä Libanonin puolelta Pohjois-Israeliin oli ammuttu jo kymmeniä raketteja. Armeijan mukaan varhain torstaina Pohjois-Israelin Ylä-Galilean alueelle lensi yli parikymmentä rakettia sekä kaksi lennokkia, joista osa pystyttiin ampumaan alas.
Lennokeista toinen onnistuttiin pudottamaan kaukana asutuksesta. Toinen lennokki taas saatiin pudotettua Keski-Israelin rannikolla.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




