Leipurin porskuttaa Venäjällä
Venäjän taloustilanne ja ruplan romahdus eivät heiluta Leipurin Oyj:n toimintaa. Liikevaihto itänaapurissa kasvaa tänäkin vuonna roimasti, toimitusjohtaja Paul Taimitarha kertoo.”Venäläiset syövät paljon enemmän leipää kuin suomalaiset. Lisäksi valikoima siellä on laajenemassa. Perinteisestä tumma limppu ja valkoinen polakka -yhdistelmästä ollaan siirtymässä länsimaisen runsaaseen valikoimaan”, Taimitarha kertoo.
Pietarissa länsimaisen leivän osuus on jo neljänneksen luokkaa, Moskovassa ja Jekaterinburgissa 15–20 prosenttia ja muualla 10 prosenttia kokonaiskulutuksesta.
Kasvupotentiaalia siis riittää.
Leipurin palvelee leipomo- ja muuta elintarviketeollisuutta. Se tarjoaa kokonaispaketin: raaka-aineet ja laitteet sekä asiantuntijapalvelua tuotekehityksestä tuotannon ja investointien suunnitteluun.
Yrityksen liikevaihto oli viime vuonna 136 miljoonaa euroa. Se työllistää 300 henkeä, joista vajaat 100 Suomessa.
Leipurin on markkinajohtaja Suomessa, Baltiassa ja Pietarin markkinoilla. Moskovan markkinoilla se on kakkonen.
Viime vuonna 41 prosenttia yrityksen liikevaihdosta tuli Suomesta, 27 prosenttia Venäjältä ja 21 prosenttia Baltiasta.
Leipurin esitteli tiistaina toimintaansa tiedotusvälineille. Profiilin nostoa tarvitaan, sillä pörssiin listautumista valmisteleva kasvuyritys on yleisölle melko tuntematon.
Tällä hetkellä Leipurin on Aspon sataprosenttisesti omistama tytäryhtiö. Jatkossa Aspo jää yhtiön vähemmistöomistajaksi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

