LUKENUT MIES Vallan velikulta
Poliitikko Erkki Liikasta voi kuvailla esimerkiksi seuraavasti: Olet keskustellut Liikasen kanssa ja päättänyt sitten harkittuasi lähteä täysin toiseen suuntaan. Mutta kas! Liikanenhan se määränpäässä leveästi hymyillen käsi ojossa toivottaa myöhään heränneet tervetulleeksi.
Tuon kaiken hän saa tuntumaan täysin luonnolliselta. Ei tule mieleen leimata miestä opportunistiksi tai helppoheikiksi. Huippupoliitikoille se on kullanarvoinen kyky.
Erkki Liikanen on nykypoliitikoistamme kokeneimpia. Vain Paavo Väyrynen ja Erkki Tuomioja vetävät uran pituudessa vertoja. Kirjaa hänestä ei ole ennen tehty.
Toimittaja Hannu Leinosen kirja on tehty ainakin muodollisesti ilman kohteen apua. Noin 80 haastateltua antaa kyllä kattavasti materiaalia.
Monipuolinen sosiaalisuus ja herkeämätön innostus uusiin asioihin selittävät Liikasen menestystä. Minimaalinen unen tarve antaa kyvykkäälle ruhtinaallisesti mahdollisuuksia.
Tietysti asioiden pitää pysyä oman pään sisällä järjestyksessä. Liikasen pollan tiedetään pettäneen vain Suomen valtiovarainministerin hommassa. Brysselin simpukkakattilat rauhoittivat taas.
Liikanen kiinnittyy helposti valtaan suuren johtajan lähimmäksi. Yhtä nopeasti hän mestarinsa hylkää, kun löytää paremman. Kalevi Sorsa oli ja meni. Leinonen kertoo saman jatkuneen Euroopan ympyröissä. Kuninkaaksi sillä keinolla ei pääse, mutta herttuaakin kumarretaan.
1990-luvun vaihteessa Liikanen oli vakavin vahvan markan puolustaja. Siihen aikaan hän poltteli KOP:n sikarikabinetissa. Silloinkin aate, kaverit ja maisema vaihtuivat vauhdilla.
Pekka Alarotu
Hannu Leinonen: Erkki Liikanen.
Euron herttua. 249 sivua. WSOY.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
