
Poliisi ottanut kiinni seitsemän epäiltyä liittyen bussikuskin puukotukseen Vantaalla – tapausta tutkitaan tapon yrityksenä
Poliisi on kertonut aiemmin, että tapahtumat saivat alkunsa, kun bussikuski oli pyytänyt kyydissä ollutta nuorisojoukkoa olemaan hiljempaa.Poliisi on ottanut kiinni seitsemän epäiltyä liittyen Vantaan Länsimäessä sunnuntain vastaisena yönä tapahtuneeseen bussikuskin puukotukseen. Poliisi kertoo, että kiinniottoja on tehty eri puolilla pääkaupunkiseutua torstaina ja perjantaina.
Poliisi on kertonut aiemmin, että tapahtumat saivat alkunsa, kun bussikuski oli pyytänyt kyydissä ollutta nuorisojoukkoa olemaan hiljempaa. Nuorisojoukko oli tullut kuljettajan hytin eteen, rikkonut pleksilasin ja alkanut pahoinpidellä kuskia muun muassa nyrkein. Kuljettajaa myös lyötiin teräaseella, mistä hänelle aiheutui syvä haava käteen, poliisi kertoi.
Poliisi on kertonut, että nuorisojoukko pahoinpiteli myös kahta nuorehkoa miestä. Kaksikko oli ollut pysäkillä odottamassa toista bussia, kun he olivat havainneet bussissa tapahtuneen pahoinpitelyn ja menneet rauhoittelemaan tilannetta.
Poliisin mukaan bussista poistunut nuorisoporukka lähti kaksikon perään ja pahoinpiteli myös näitä. Uhreja lyötiin ja potkittiin. Potkimista ja lyömistä oli jatkettu myös uhrien kaaduttua maahan. Uhreja oli myös uhkailtu ja heiltä oli anastettu omaisuutta.
"Poliisi on ottanut kiinni yhteensä seitsemän henkilöä, joiden epäillään syyllistyneen kyseisiin väkivallantekoihin”, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Lauri Rantalainen tiedotteessa.
Poliisi tutki tapausta aiemmin törkeänä pahoinpitelynä ja törkeänä ryöstönä. Rikosnimikkeet ovat tarkentuneet tutkinnan edetessä, ja nyt tapahtumia tutkitaan tapon yrityksenä sekä kahtena törkeänä ryöstönä.
Itä-Uudenmaan poliisi jatkaa tutkintaa muun muassa epäiltyjen kuulusteluilla.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




