WTO-jäsenyys ei näy vielä Venäjällä
Venäjä liittyi maailman kauppajärjestön WTO:n jäseneksi elokuun lopussa vuosi sitten, mutta käytännöt eivät ole juuri muuttuneet.
Venäjä sai monissa asioissa pitkiä siirtymäaikoja, mutta myös valtaa pitävien asenteet jarruttavat kaupan vapautumista, tutkimuspäällikkö Iikka Korhonen Suomen Pankista arvioi.
”Moni taho Venäjällä on yhä ajatellut, ettei yhteisiä sääntöjä tarvitse noudattaa. Aina voidaan keksiä joku tapa kiertää määräyksiä ja suojella näin omaa, tehotonta tuotantoa.”
EU haastoi hiljattain Venäjän kauppajärjestön riitojenratkaisumenettelyyn autojen kierrätysmaksusta. Sääntöjen vastaisina on pidetty lisäksi muun muassa Venäjän asettamia puutulleja sekä kananmunien ja perunoiden tuontikieltoja.
Korhonen uskoo kuitenkin, että Venäjän jäsenyys tulee pitkällä aikavälillä muuttamaan toimintatapoja: ulkomaiset yritykset pääsevät nykyistä paremmin sijoittumaan maahan ja tuonti helpottuu.
Samalla kasvava kilpailu pakottaa venäläisyritykset tehostamaan toimintaansa.
”Se vienee 10–15 vuotta, ja matkan varrella nähdään varmasti monia kommervenkkeja”, hän ennakoi.
”Esimerkiksi joku Kiina ei sekään ole helppo jäsen, mutta loppujen lopuksi moni WTO:n ajama asia on muuttanut kiinalaista lainsäädäntöä.”
Kansainvälisen kaupan esteenä pidetään myös Venäjän päätöstä sanoa yksipuolisesti irti kansainvälisen TIR-sopimuksen. Sen voimassaolon oli tarkoitus lakata 14. syyskuuta, mutta Venäjä antoi tällä viikolla sille lisäaikaa joulukuun puoliväliin.
TIR-sopimuksen ansiosta rahtiliikenne voi ohittaa normaalit tullimuodollisuudet ja pääsee näin rajan yli muita nopeammin.
Jatkossa Venäjä vaatii sopimuksen sijaan erillisvakuuden Venäjälle vietäville kuljetuksille, mikä tietää uutta kustannusta Suomen viennille.
Samalla se merkitsee rekkajonojen rajua kasvua itärajalla, Korhonen ennakoi.
”Yritykset sopeutunevat tähänkin, mutta lyhyellä aikavälillä päätös sekoittaa varmasti sekä suomalaisten että kaikkien muidenkin kauppaa Venäjälle.”
TIINA TAIPALE
Moni taho
Venäjällä on yhä ajatellut, ettei yhteisiä sääntöjä tarvitse noudattaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
