Poromies etelän "hirmupakkasista": "Eihän ne nyt ole poikkeuksellisia pakkasia"
Ilmatieteen laitos on antanut varoituksen purevasta pakkasesta maan etelä- ja keskiosiin.
Silloin, jos pakkasasteet pyörivät 30-40 asteen välissä pidemmän aikaa, aletaan jo poromiehenkin mukaan puhua pitkistä, kovista pakkasjaksoista.Tämänhetkisten sääennusteiden mukaan suureen osaan maata lähipäiviksi on luvattu yli 20 asteen pakkasia. Navakasti puhaltava tuuli voi johtaa siihen, että pakkanen tuntuu huomattavasti kylmemmältä.
Ilmatieteen laitos on antanut varoituksen purevasta pakkasesta maan etelä- ja keskiosiin. Maanantai-illasta keskiviikkoaamuun pakkanen voi aiheuttaa terveysongelmia riskiryhmille.
Lisäksi useat mediat ovat varoitelleet viime päivinä lähestyvistä kovista pakkasista. Esimerkiksi Ilta-Sanomat otsikoi tuoreen juttunsa "Näin suojaudut kylmältä – 26 vinkkiä lähestyviin hirmupakkasiin".
Poroisäntä Mika Kavakka Kemi-Sompion paliskunnasta pitää etelässä hirmupakkasiksi kutsuttavia pakkaslukemia aivan normaaleina.
"Eihän ne nyt täällä meidän leveyksillä ole semmoisia normaalista poikkeavia semmoset pakkaset. Se on semmosta normaalia talvea, jos pyöritään 20 asteen seudussa", hän sanoo.
Silloin, jos pakkasasteet pyörivät 30-40 asteen välissä pidemmän aikaa, aletaan jo poromiehenkin mukaan puhua pitkistä, kovista pakkasjaksoista.
Ylipäätään se, että 20 asteen pakkasia kutsutaan useissa medioissa hirmupakkasiksi, ei saa poromieheltä suoraa hyväksyntää.
"En minä tiedä, mikä sen hirmupakkasen raja on. Kyllä kai se siellä, kun alkaa olla 35 pinnassa, silloinhan alkaa olemaan kova pakkanen tietyllä lailla varsinkin, jos jatkuu kauan aikaa", hän pohtii hirmupakkasen määritelmää.
Kavakka ei myönnä, että hänellä olisi mitään varsinaista pakkasrajaa.
"Jos metsään pitää lähteä, eipä siinä ole silloin pakkasrajaa. Kyllä sitä on liikuttu pitkästi päälle 40 asteen pakkasillakin", hän sanoo.
Tietynlaisen pakkasrajan voi kuitenkin muodostaa Kavakan mukaan se, että lähteekö moottorikelkka käyntiin. Toisaalta hän arvioi, että nykykelkat käynnistyvät hyvin kovistakin pakkasista huolimatta.
Millä poromies sitten selviää lähes 40 asteen pakkasissakin? Ensinnäkin olennaista on Kavakan mukaan se, että pukeutuu riittävän lämpimästi. Kylmällä luonnossa liikkuessa tärkeää on myös se, että mukana on hyvät tulentekovälineet.
Kovimmat pakkaset, joissa Kavakka on työskennellyt ajoittuvat vuosituhannen vaihteeseen. Tuolloin pohjoisessa Suomessa pakkaslukemat ylsivät jopa noin 50 asteeseen.
"Koneethan eivät tietenkään enää semmoisilla pakkasilla ole enää niin hyvässä iskussa. Ja kyllähän se varmaan alkaa jo vähän miestäkin rassaamaan", hän kuvailee lähes 20 vuoden takaisia pakkasia.
Lue lisää:
Pakkasvaroitus maan etelä- ja keskiosiin maanantai-illasta alkaen
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
