Pienet hallituspuolueet nuivia miljardisäästöille
Pienissä hallitusryhmissä odotetaan, että julkisen talouden kuntoa parannettaisiin rakenneuudistuksilla, eikä kasvua heikentävillä budjettileikkauksiilla tai veronkiristyksillä. Kuntien tehtäväuudistuksen hyödyt on vielä näkemättä, muistutetaan vasemmistoliitosta. Kimmo Haimi Kuva: Viestilehtien arkistoHallituksen pienet puolueet suhtautuvat nuivasti uusiin leikkaus- tai verokiristyspäätöksiin. Merkittäviä lisäsopeutuspäätöksiä ei ainakaan tässä vaiheessa vuotta kannata minkään puolueen edustaja.
”Kevään kehysriihi ei tule olemaan mikään helppo harjoitus”, myönsi puolustusministeri Carl Haglund (r.) tiistaina Politiikan toimittajien tilaisuudessa.
Talouden uudesta matokuurista viestivät viime viikolla päähallituspuolueiden kärkinimet.
Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) väläytteli lehtihaastattelussa (Nykypäivä 24.1.), että maaliskuun kehysriihessä uusia sopeutuspäätöksiä tarvitaan jopa kolmen miljardin euron edestä.
Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) puhui päivää ennen (Yle 23.1.) samansuuruisesta sopeutuksesta.
Hallituksen sopima leikkausten ja verokiristysten suhde on joutumassa uudelleen arviointiin tulevassa kehysriihessä, Haglund väläyttää.
Hallitus on aiemmin päättänyt, että taloutta sopeutetaan puoliksi menoja leikkaamalla ja puoliksi veroja korottamalla. Haglundin mukaan on todennäköistä, ettei sovitusta 50–50-mallista voi pitää kiinni.
Haglundin mielestä hallituksen pitäisi säästää kansantaloudellisesti järkevällä tavalla. Vaalikauden aikana sopuun on jo päästy yhteensä 5,4 miljardin euron sopeutustoimista.
”Jos veroja korotettaisiin 1,5 miljardia euroa, päätöksellä olisi erittäin kielteinen vaikutus talouskasvuun. En usko näin suuriin veronkorotuksiin”, hän sanoo.
Uusien säästökohteiden etsiminen on vaikeaa. Haglund mainitsi, että jo viime keväänä tehdyt 600 miljoonan euron suuruiset säästöt olivat vaikeita.
”Ei ole enää helppoja veropäätöksiä,” hän totesi.
Haglund on kuitenkin valmis keskustelemaan arvonlisäveron korottamisesta, vaikka tietää, että päätös olisi vaikea.
Hallitus pohjustaa kehysriihen päätökset valtiovarainministeriön laatimaan talousennusteeseen, joka valmistuu 24.–25. maaliskuuta järjestettävän riihen alla.
Vihreiden puheenjohtajan ympäristöministeri Ville Niinistön mielestä kehysriihen talouspäätösten kanssa pitää olla varovainen.
”Vielä on ennenaikaista puhua uusista numeroista. Emme välttämättä edes tarvitse uusia sopeutuspäätöksiä”, hän kommentoi asiaa MT:lle.
Niinistön mielestä hallituksen pitäisi päättää työllistämistä helpottavista toimista. Hän pitäisi siksi kiinni hallituksen isosta talouspoliittisesta linjauksesta eli varjelisi työllisyyttä.
”Itse en leikkaisi budjettia tai korottaisi veroja”, hän sanoo.
Hänen mielestään riskinä on, että kasvu kärsii ja työllisyys heikentyy entisestään uusien sopeutustoimien vuoksi. Ja päätökset johtaisivat herkästi leikkauskierteeseen, hän viitoittaa.
Niinistö muistuttaa, että tänä ja ensi vuonna astuu voimaa useita jo tehtyä leikkauspäätöksiä.
Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Annika Lapintie ei hyväksy uusia sopeutustoimia. Hänen mielestään hallituksen pitäisi rauhassa odottaa viime syksyn rakennepäätösten vaikutuksia.
”Ihmisten kannalta uudet leikkaukset olisivat tässä tilanteessa todella tuhoisia”, hän kommentoi MT:lle.
Kataisen puheet ovat hänen mielestään ”hätiköityjä” ja summat ”ylimitoitettuja”.
”Minä oudoksun tätä pääministerin kiireellistä kannanottoa”, hän lisää.
Lapintie muistuttaa, että etenkin yritysten veronalennusten piti helpottaa yritysten tilannetta ja työllistämistä. Myös kuntien tehtävissä on edelleen viilattavaa, hän sanoo.
Uudet säästöpäätökset voisivat johtaa leikkauskierteeseen, sillä leikkaukset heijastuvat herkästi kulutukseen ja kotimaiseen kysyntään, hän ennakoi.
”Lopputulos voisi olla vahingollista. Joutuisimme vain ojasta allikkoon.”
Kehysriihessä hallituksen pitää noudattaa Lapintien mielestä edelleen tiukkaa talouspolitiikkaa. Vasemmistoliitto aikoo aloittaa taloushuolien pohdinnan heti ensi viikolla, kun eduskunta palaa töihin.
JANNE IMPIÖ
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
