Näin toimii tutkimuksesta poikinut kiertotalousyritys: Fosfori saadaan talteen ja ihmisjätös palaa rahaksi
"Paku" eli paskasta kultaa -prosessi polttaa haitta-aineet ja ottaa talteen ravinteet.
Tutkimuksesta voi ja pitää poikia liiketoimintaa, sanoo yrittäjä ja sijoittaja Tuomo Rönkkö. Yksi esimerkki on lietteenkäsittelylaitos, joka säästää rahaa, ympäristöä ja maailman fosforivaroja. Kuvituskuva. Kuva: Kari SalonenKuinka tutkimuksesta voi syntyä seksikäs tuote?
Maailma puhuu hiilidioksidista, mutta toinen ongelma on fosforin riittävyys, startup-yritys Endevin hallituksen puheenjohtaja Tuomo Rönkkö alustaa.
”Ilman fosforia ei ole elämää, mikään ei kasva. Jossakin vaiheessa se loppuu maailmasta, joten se pitää saada kiertoon.”
Fosforia saadaan talteen ihmisestä lähtevästä jätteestä. Tuotos päätyy yleensä jätevesilaitoksen kautta pellolle tai viherrakentamiseen, mutta ongelmana ovat lääkejäämät ja vaikkapa meikeistä lähtevä mikromuovi.
”Fazer ja Lahden Polttimo ovat jo ilmoittaneet, etteivät ota vastaan ihmisperäisessä lietteessä kasvanutta viljaa. Viherrakentamisessa jäämät menevät vesistöön”, Rönkkö kuvaa.
”Meillä on ratkaisu, Endev.”
Idea on simppeli: tuhotaan haitta-aineet, otetaan talteen fosfori ja tuotetaan samalla kaukolämpöä. Laboratorio toimii Pyhtäällä ja ensimmäinen laitos nousee Rovaniemelle.
Prosessin nimi on Paku eli Rönkön mukaan paskasta kultaa, ja se menee näin: on reaktori eli leijupetikattila, suomalainen keksintö 1970-luvulta. Kattilassa myllää 850-asteiseksi kuumennettua hiekkaa, ja liete ohjataan sinne.
”Kakkakikkare tarttuu hanakasti hiekkajyväseen, joka ohjataan kuivurista reaktoriin, jossa se palaa. Lisäpolttoaineen syöttö lopetetaan ja syntyvä lämpö ohjataan kuivaamaan jätevesilaitoksen lietettä. Märkä siis polttaa itse itsensä eli 75 prosenttia vettä sisältävä aine palaa ilman lisäpolttoainetta!” Rönkkö hämmästelee itsekin.
”Eli yhtäkkiä ongelmajäte onkin aika loistava tuote. Fosforin lisäksi saadaan talteen tuhkaa, joka voidaan sekoittaa pelletti- tai turvevoimalaitoksen tuhkaan metsälannoitteeksi. Lisäksi lämpiää 300 omakotitaloa, kemikaalikierto kuolee eikä piipun päästä tule käytännössä mitään.”
No huh! Prosessi voisi korvata kuntien harjoittaman lietteen kuljetus- ja mädätysrallin.
”Mädätyksestä ei tule kuin pierun verran kaasua ja paska jää edelleen käteen. Valtio tukee tätä vielä, mutta maanviljelijät eivät enää suostu ottamaan lietettä vastaan.”
Samalla hinnalla saataisiin kuntiin kuvatunlaisia polttolaitoksia. Endev myykin edullista prosessia mieluiten palveluna. Kiinnostusta on Singaporessa saakka.
Lue myös:
Bisnesenkeli rikastui ja patistaa nyt oppilaitoksia yhteistyöhön – kohtaamisista syntyy keksintöjä
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
