Tilavertailu innostaa tehostamaan nurmituotantoa
Benchmarking eli oman toiminnan kehittäminen muihin vertaamalla on lyönyt lujaa läpi myös maataloudessa.
Malli sopii mainiosti etenkin nurmituotantoon, kertoo nurmentuotannon huippuosaaja Anu Ellä Pro Agriasta.
Eri puolilla maata toimii tällä hetkellä ainakin 24 pienryhmää, joista vanhin on aloittanut jo vuonna 2004.
Yleensä ryhmät toimivat noin pari vuotta ja niissä on mukana vajaa kymmenen tuottajaa.
Benchmarking-ryhmien toiminta perustuu kokemusten vaihtamiseen.
”Mukana on asiantuntija alustamassa, mutta olennaisinta on ryhmän toiminta ja aktiivisuus”, Ellä kertoo.
Myös palautteiden mukaan ryhmien parasta antia ovat yleensä toisten kokemukset.
”Tuottajat kuulevat toisten testaamista toimintatavoista, saavat rohkaisua omien tapojen muuttamiseen eivätkä joudu kokeilemaan kaikkea itse kantapään kautta.”
Ellän mukaan esimerkiksi työmenekin pullonkaulakohdat ja tuhlaantumiskohdat löytyvät helposti, kun toimintaa vertaillaan muiden vastaavien tilojen kanssa.
Nurmituotannon benchmarking-ryhmissä on mukana kaikenlaisia tiloja, mutta yleisimmin niihin hakeutuvat melko isot karjatilat.
”Esimerkiksi sellaiset, joilla tuotantoa on laajennettu muutama vuosi sitten ja nyt haetaan tehoa nurmentuotantoon.”
Ellä korostaa, että monipuolisuus ryhmässä on rikkaus.
Yleensä ryhmiin tulevilla on nurmituotannon perusasiat kunnossa, mutta he haluavat kehittää toimintaa.
”Laatu on usein se, mitä halutaan parantaa. Sadot ovat monesti hyviä jo ennalta.”
Uusia nurmiryhmiä perustetaan jatkuvasti, kun uusia innostuneita tulijoita löytyy.
Osallistujan ei tarvitse Ellän mukaan olla huippulahjakas puhuja, mutta motivoitunut kehittämään ja valmis jakamaan ideoistaan toisillekin.
”Innostus tarttuu ryhmässä tehokkaasti.”
TERHI TORIKKA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
