Puolueet lupaavat vähentää roskaa vaalikampanjoissaan – haasta tuntemasi ehdokas mukaan muovin karsimiseen
Jokainen äänestäjä voi vaikuttaa haastamalla oman ehdokkaansa muovittomuuteen ja roskan minimointiinVaaleissa jaetaan usein ilmaistavaroita, ruokaa ja mainoksia. Luonnon roskaantuminen ja mikromuovi ovat kuitenkin vakavia ympäristöongelmia: Turun yliopiston Saaristomeren tutkimuslaitos tutki hengitysilmaa suurtehoimurilla ja havaitsi jopa siinä olevan runsaasti mikromuovia (Yle 23.10.).
MT kysyi kaikilta eduskuntapuolueilta, voisivatko he sitoutua seuraavissa vaaleissa muovittomaan kampanjaan?
Mikään puolueista ei luvannut luopua muovista kampanjassaan kokonaan.
”Vaaleja tekevät kentällä sadat ehdokkaat ja tuhannet tukiryhmäläiset sekä muut paikallistoimijat. Täydellinen sitoutuminen kaikkien puolesta on haastavaa, mutta kannustamme ja ohjeistamme toimijoita tekemään kampanjaa mahdollisimman pienellä jätemäärällä sekä kierrättämään syntyneen jätteen”, kokoomuksen järjestöpäällikkö Sanna Kalinen kuvailee.
Yksittäinen ehdokas voi siis vaikuttaa paljon. Ja jokainen äänestäjä voi vaikuttaa haastamalla oman ehdokkaansa muovittomuuteen ja roskan minimointiin.
Kaikki vastanneet puolueet kertovat pyrkivänsä ottamaan ympäristön huomioon kampanjoinnissa.
Kierrättämisen ja roskattomuuden lisäksi kokoomus aikoo kannustaa ehdokkaitaan valitsemaan ympäristöystävällisiä materiaaleja ja suosimaan tavaroiden yhteiskäyttöä. Kasvisruokaa kehotetaan tarjoamaan kasvissyöjille ja autoilua vältetään julkisella liikenteellä.
Keskusta puolestaan sitoutuu käyttämään biopohjaisesti tuotettua muovivaihtoehtoa aina, kun se on mahdollista.
”Siisteyden, roskien keräämisen ja niiden kierrättämisen pitää olla itsestään selvyys kaikille tapahtumien järjestäjille”, puolueesta muistutetaan.
Puolue aikoo jakaa vaalitilaisuuksissa kotimaisia, puhtaita ja lähellä tuotettuja ruokia.
SDP aikoo puolestaan kieltäytyä turhan krääsän hankkimisesta.
”Olemme suosineet kampanjatuotteena esimerkiksi viime vaaleissa kotimaisia villasukkia ja jakotavarana kotimaisia heijastimia, jotka tulevat Suomen syksyssä ja talvessa tarpeeseen. Toivottavasti nekin voidaan pian valmistaa puupohjaisista materiaaleista.”
Puolue on siirtynyt käyttämään biohajoavia, luonnonkumista valmistettuja ilmapalloja. Ekologisuus huomioidaan myös muissa hankinnoissa.
Myös vihreät sitoutuu muovin ja roskan minimointiin vaalikampanjassa.
”Kampanjamateriaalimme tuotetaan suosien mahdollisimman ekologisia tuotteita. Suosimme biohajoavia ja muovittomia ratkaisuja. Vaalitapahtumissa mahdolliset roskat, eli kahvikupit, karkkipaperit ja äänestäjien pois heittämät vaaliesitteet pyritään keräämään tarkasti keräyspisteisiin.”
Ruoka on ekologista ja kestävää, esimerkiksi särkeä. Hämeessä on vihreiden mukaan tarjottu hoitokalastettua Vesijärven särkeä, joka muuten menisi suurilta osin hukkaan.
”Puolueen tapahtumien tarjoilut ovat kuitenkin useimmiten pelkkää kasvista – usein vegaanista, luomua ja lähiruokaa. Kiinnitämme huomiota myös ruokahävikkiin tilaamalla mahdollisimman oikean määrän tarjoiluja.”
Suomen kiertävä bussikiertue on päästökompensoitu.
Ruotsalainen kansanpuolue aikoo karsia krääsää mutta ei voi vielä sitoutua muovittomiin vaaleihin. ”Olemme pyrkineet jo muutamissa vaaleissa vähentämään muovin määrä kampanjamateriaalissa ja kampanjassa. Ja enemmän panostaneet laatuun.”
Kaikki esitteet ja muu vaalimateriaali painetaan Suomessa.
Sininen tulevaisuus aikoo tehdä ”erittäin ympäristöystävällisen” vaalikampanjan.
”Pyrimme välttämään turhan ja kertakäyttöisen tavaran jakamista. Ylipäänsä näkisimme mieluummin kampanjatuotteita suomalaisesta sellusta, joka on muovin luontoystävällinen korvaaja.”
Jaettavat makkarat ovat suomalaisia ja paikallisuus otetaan huomioon myös muissa hankinnoissa.
”Pyrimme kiertämään kentällä ympäri Suomen, joten automatkoja emme voi emmekä halua välttää. Sen sijaan kuljetukset pyritään aina järjestämään porukalla ja yhdistämään reitin varrelle useampi kohde.”
Kristillisdemokraatit eivät oikein lämpene kysymyksille: ”Karkit varmaan kotimaista. Eipä me muita oikein jaeta”, puoluesihteeri Asmo Maanselkä vastaa.
Vasemmistoliitolta tai perussuomalaisilta vastauksia ei saatu ollenkaan.
Haasta tuntemasi ehdokas sosiaalisen median kanavilla tunnisteella #muovittomatvaalit.
Lupaus sisältää äänestäjille luovutettavat tuotteet, jotka voivat huolimattomuuden seurauksena päätyä luontoon. Esimerkiksi roll-upit, pöydät ja muuta tarvikkeet voivat olla muovia, jos ehdokas sitoutuu säilyttämään ja kierrättämään oikein.
Vinkit jätteettömiin vaaleihin
Ilmapallot. Hauskoja ja näyttäviä, mutta luontoon päästessään vakava ympäristöongelma. Biohajoavienkin pallojen maatuminen kestää kauan, ja eläimet luulevat repaleita helposti ruuaksi. Suosi biohajoavia. Vältä muovinaruja. Sido naruun paino, jotta ilmapallot eivät karkaa.
Some. Kokoukset ja muu yhteydenpito hoituvat helposti sähköisesti, jolloin automatkoja saadaan karsittua. Hyvät verkkosivut ja someryhmät innostavat äänestäjiä.
Hanavettä, ei pullovesiä. ”Kahvituksissa käytämme oikeita astioita kertakäyttömukien sijaan silloin, kun se mahdollista eli astianpesumahdollisuus on lähellä”, keskusta linjaa. Jos kertakäyttö on ainoa vaihtoehto, valitse puiset juomansekoittimet äläkä tarjoa kupeille muovikansia.
Puiset rintamerkit. Myös muita jaettavia tuotteita saa puisina muovisen sijaan.
Paperittomat karkit. Valitse ainakin paperiset karkkipaperit muovin sijaan.
Esitteet. Yhteisesitteet usean ehdokkaan kanssa? Käyntikortit, joissa on verkkosivun osoite? Kierrätysmateriaali esitteisiin?
Askelmittari laulamaan. Kun vaalityötä tekee jalan, tulee tavattua ihmisiä eikä vaalikunto pääse laskemaan.
Vinkkejä antoi Luonto-Liiton ympäristökasvatuspäällikkö Malva Green.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

