Kesä oli tavanomaista lämpimämpi
Kesäkuukausien eli kesä–elokuun keskilämpötila vaihteli Ilmatieteen laitoksen havaintojen mukaan maan eteläosan runsaasta 16 asteesta pohjoisimman Lapin vajaaseen 12 asteeseen.
”Vaikka kesäkuu oli harvinaisen kylmä, lämmin heinäkuu ja elokuu nostivat kesän keskilämpötilan koko maassa tavanomaista korkeammaksi. Länsirannikolla ja Lapissa noin 1,5 asteen poikkeama oli paikoin harvinaisen suuri, muualla poikkeama oli 0,5–1,0 astetta. Viimeksi lämpimämpi kesä on koettu suurimmassa osassa maata viime vuonna”, kertoo Ilmatieteen laitoksen meteorologi Asko Hutila.
Hellepäiviä oli toukokuu mukaan lukien eniten Kouvolan Utissa, jossa niitä oli 43 eli yli kaksinkertaisesti tavanomaiseen nähden.
Koko maan hellepäiviä oli touko-elokuussa 50, kun niitä keskimäärin on 36. Viime vuonna koko maan hellepäiviä oli 52.
Kesäkuukausina satoi eniten maan lounaisosassa, länsirannikon läheisyydessä sekä Lapin länsiosassa, jossa sademäärä ylitti yleisesti 250 millimetriä, mikä on lähes puolitoistakertaisesti tavanomaiseen nähden.
Vähiten satoi Keski-Pohjanmaalta Pohjois-Karjalaan ulottuvalla vyöhykkeellä sekä Pohjois-Lapissa, jossa sademäärä jäi yleisesti 180 millimetrin alapuolelle.
Havaintoasemista Someron Salkola oli myös koko kesän mittakaavassa sateisin, sadetta kertyi siellä kaikkiaan 381 millimetriä. Vähiten eli 116 millimetriä satoi Enontekiön Kilpisjärvellä.
Ukkosia esiintyi touko-elokuun aikana huomattava määrä: salamoita havaittiin jakson aikana noin 200 000, kun pitkän jakson vuosikeskiarvo on noin 140 000.
Etenkin heinäkuussa salamoi runsaasti, ja kuukauden salamamäärä oli noin 117 000, joka on yli puolet kaikista kesän salamoista.
Paikallisesti runsaimmin salamoi Enontekiön Karesuvannossa, jossa salamatiheys oli 160 maasalamaa sataa neliökilometriä kohden.
Vuorokausista runsaimmin salamoi 31.7., jolloin havaittiin 21 000 salamaa.
Samana päivänä havaittiin myös kesän suurimmat paikalliset salamatiheydet, kun Taivalkoskella ja Järvenpäässä salamoita havaittiin 90 maasalamaa sadalla neliökilometrillä vuorokaudessa.
”Tällainen ukkonen tuottaa hetkellisesti kyseisellä alueella keskimäärin yhden salaman sekunnissa, joten välke on ollut käytännössä taukoamatonta”, Hutila toteaa.
Salamamäärät eivät olleet ennätyksellisiä. Viimeksi ukkoskauden kokonaissalamamäärä on ylittänyt 200 000 vuonna 2003.
MT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
