Tutkimus: Manner-Suomen maaseutuohjelman rahoitus on luonut työpaikkoja maaseudulle
Puolikas työpaikka syntyy jokaista yritysrahoituksella tuettua työpaikkaa kohden
Maaseudun työllisyys ja aluetalous ovat vahvistuneet Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman avulla. Asia selviää tuoreesta tutkimuksesta. Kuva: Sanne KatainenMaaseudun työllisyys ja aluetalous vahvistuvat Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman avulla. Ilman rahoitusta alueille olisi syntynyt vähemmän työpaikkoja, todetaan tuoreessa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmien aluetalous- ja työllisyysvaikutukset –tutkimuksessa.
Maatalouden rakennetuen merkittävin aluetaloudellinen vaikutus liittyy tuotannon tason säilymiseen ja uudistumiskykyyn.
Tutkimuksessa tarkasteltiin maaseudun kehitystä asumisen, työn ja yrittämisen näkökulmista sekä arvioitiin syntyneitä aluetalous- ja työllisyysvaikutuksia. Tämän lisäksi julkaisussa tarkastellaan vuosien 2007-2013 toimien kohdentumista alueille.
Suomi on edelleen eurooppalaisessa vertailussa maaseutumainen maa. Monipaikkaisuus ja kausiväestö ovat uudentyyppisiä esimerkkejä erilaisten maaseutualueiden käytöstä.
"Tutkimuksen keskeinen oppi on, että politiikkatoimien kohdentamisessa alueellinen räätälöinti ja paikkaperustainen politiikka on hyvin tärkeää, kertoo tutkimuksen vastuullinen johtaja Hilkka Vihinen Luonnonvarakeskuksesta.
Rahoitusta saaneiden yritysten työpaikkakehitys, taloudellinen tuloksellisuus ja aluetalousvaikutus ovat olleet mittavampia kuin vertailtavien yritysten.
"Julkisen yritysrahoituksen kerrannaisvaikutus aluetalouden työpaikkoihin on noin 1,51. Tämä korostaa rahoituksen merkitystä myös sitä saamattomien yritysten näkökulmasta - niihin syntyy puolikas työpaikka jokaista yritysrahoituksella tuettua työpaikkaa kohden, tutkija Olli Lehtonen Luonnonvarakeskuksesta sanoo.
Maataloudessa rakennetukea saaneiden tilojen liikevaihto on kasvanut nopeammin kuin tiloilla keskimäärin. Ne myös työllistävät muita tiloja enemmän ulkopuolista työvoimaa.
Tutkimuksen mukaan rakennetuen merkittävin ja pitkävaikutteisin aluetaloudellinen vaikutus liittyy tuotannon tason säilymiseen ja tuotannon jatkuvuuteen. Varsinaisen maataloustuotannon lisäksi maatalous synnyttää muuta tuotantoa alueilla ja työllistää muilla aloilla hankkiessaan tavaroita ja palveluita.
Tutkimus on osa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman 2014-2020 arviointia.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

