Snellman on käynnistänyt operaation ukrainalaisten työntekijöidensä perheenjäsenten hakemiseksi Suomeen
Operaatiota hoidetaan kahden Snellmanin yhteistyökumppanina olevan vuokratyöfirman kautta.
Työntekijöiden perheenjäsenet pyritään keräämään Puolaan, missä heidät kasataan bussien kyyteihin. Arkistokuva Puolan Varsovasta. Kuva: Eija MansikkamäkiPietarsaarelainen elintarvikealan yritys Snellman on käynnistänyt Ukrainasta kotoisin olevien työntekijöidensä perheenjäsenten hakemisen Suomeen.
"Viime torstaina, kun sota oli syttynyt Ukrainassa, keräsimme ukrainalaiset työntekijämme koolle. Kysyimme sitten ukrainalaisilta työntekijöiltä, että haluavatko he, että alamme hakea heidän perheenjäseniään sieltä Suomeen. Kaikki vastasivat myöntävästi, joten lähdimme samantien organisoimaan asiaa", Snellmanin lihanjalostuksen toimialajohtaja Roland Snellman kertoo.
Operaatiota hoidetaan kahden Snellmanin yhteistyökumppanina olevan vuokratyöfirman kautta.
"Toinen yrityksistä lähetti heti bussit Puolaan. Toinen pyrkii keräämään haettavia ihmisiä kasaan Puolassa, ja sen jälkeen lähettää sinne busseja, kun porukka on kasassa", Snellman kertoo.
Suomeen ei vielä ole saatu palautettua yhtään ukrainalaisten työntekijöiden omaista.
"Ukrainalaisia työntekijöitä meillä on noin 20. Heidän perheenjäseniään on tarkoitus tuoda Suomeen noin 30", Snellman sanoo.
Heidät on määrä majoittaa ensin Vaasaan ja sitten Pietarsaaren lähelle Snellmanin tehdasta.
"Tietysti on sanottava, että kaikkien listalla olevien löytäminen on sodan olosuhteissa haastavaa. Mutta parhaamme teemme, että kaikki löytyisivät ja heidät tuotaisiin Suomeen", Roland Snellman summaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
