Kannatusmittauksissa sukeltanut SDPjakeli piikkejä oikealle ja vasemmalle
Jutta Urpilainen ei nimennyt Lahdessa SDP:n eduskuntaryhmän kesäkokouksessa konkreettisia rakenneuudistuksia, mutta mainitsi niiden lähtökohdiksi oikeudenmukaisuuden ja työllisyysasteen nostamisen. Kauppakeskus Triossa valtiovarainministerillä riitti jututtajia. Juha Tanhua Kuva: Viestilehtien arkistoLAHTI (MT)
Kannatusmittausten heikot tulokset jäivät sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän kesäkokouksessa sivuosaan.
”SDP:n kannatus on tällä hetkellä huono, siitä emme pääse yli emmekä ympäri”, sanoi puolueen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Jutta Urpilainen.
Maanantaina ja tiistaina kesäkokoukseen Lahteen kokoontuivat puolueen ministerit, kansanedustajat ja puoluejohto.
SDP:n viime eduskuntavaalien 19,1 prosentin ja kuntavaalien 19,6 prosentin kannatuksesta on sulanut pois kolme prosenttiyksikköä. Taloustutkimuksen Yle Uutisille tekemän mittauksen mukaan kesäkuussa SDP:n kannatus oli 16,1 prosenttia.
”Vaalit ovat todellinen galluppi”, totesi salolainen kansanedustaja Katja Taimela. ”Suomea ei voi jättää kehittämättä huonojen gallup-tulosten takia.”
Urpilainen herätteli maanantaina Lahdessa kriisitietoisuutta. Valtiovarainministerin mukaan taloustilanne on jo synkempi kuin 1990-luvun alun lamassa, ja rakenneuudistukset ovat välttämättömiä.
Mutta kestääkö puolueen heikentynyt kannatus isojen rakenneuudistusten tekemisen?
Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jouni Backmanin mukaan historia on osoittanut, että kestää. ”Suomi ja suomalaiset eivät ole rankaisseet kovistakaan toimista, jos nähdään, mihin ne johtavat.”
Puolueen toinen varapuheenjohtaja Antti Lindtman arvelee, ettei minkään puolueen kannatus kestä sitä, ettei tehdä mitään.
Lindtmanin mukaan nyt tarvitaan työllisyyttä parantavia toimia, välittömästi.
Vastuuta vaikeista päätöksistä ei Urpilaisen mukaan voi siirtää – hän siteerasi tueksi pääministeri Rafael Paasion vuonna 1966 Valmetin telakalla Helsingissä pitämää niin sanottua telakkapuhetta.
Kesäkokousväki oli maanantaina Urpilaisen rakenneuudistuslinjan takana. Puoluejohtaja kiitteli eduskuntaryhmän kriisitietoisuutta.
Backmanin mukaan eläkeiän nostaminen on ainoa kynnyskysymys. Siitä jankkaamisesta on Backmanin mukaan tullut väärä kuva, että SDP jarruttaisi kaikkia rakenneuudistuksia.
Urpilainen ei vieläkään nimennyt konkreettisia rakennetoimia, mutta mainitsi niiden lähtökohdiksi oikeudenmukaisuuden ja työllisyysasteen nostamisen.
”Työn ja sosiaaliturvan yhteensovittamista on parannettava, työuran alkupäässä opintoaikoja on nopeutettava ja toisaalta ikääntyneiden työllisyysastetta kyettävä nostamaan.”
Myös tuottavuutta tulee Urpilaisen mukaan parantaa kunta- ja sote-uudistuksella ja tervettä kilpailua edistää.
Puolue jakeli piikkejä joka suuntaan sekä Backmanin että Urpilaisen suulla.
Urpilainen vetosi viime viikolla maltillisen palkkaratkaisun puolesta. Nyt hän lisäsi painetta työmarkkinaosapuolille. ”Jos järjestöt eivät näin hankalassa tilanteessa pysty kantamaan yhteistä vastuuta, ne eivät voi olettaa säilyttävänsä asemaansa ja arvostustansa kansakunnan kaapin päällä.”
Backman taas muistutti elinkeinoelämää siitä, että yritysveron kevennyksellä tavoitellaan kasvua ja työllisyyttä. ”Tämän lukukauden alkaessa Häkämiehen joukot ovat tarkkailuluokalla”, hän viittasi Elinkeinoelämän keskusliittoon ja sen toimitusjohtajaan Jyri Häkämieheen.
Puheessaan Backman myös ihmetteli, miksi kehysriihessä päätetty linja ei pidä. Kokoomuksen irtiotot herättävät SDP:ssä kiukkua. ”Pitäisiköhän pääministerin jälleen muistuttaa pelisäännöistä ja suoristaa rivinsä.”
Presidentti Sauli Niinistön viimeviikkoisia talouspuheita Backman kuittasi, että ”milloinkohan elvytyksestäkin on tullut ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa.”
PAULA TAIPALE
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
