PASSIPAIKALLA Yksin
Kokoomuksen puheenjohtaja, pääministeri Jyrki Katainen toivoo, että vaalilupaukset vihdoin unohdettaisiin. SDP:n ryhmänjohtaja Jouni Backman valittaa, että SDP:n puheenjohtaja, valtiovarainministeri Jutta Urpilainen jätetään hallituksessa yksin.
Vaaleissa ei pitäisi koskaan luvata mitään ehdotonta. Ainoastaan asettaa tavoitteita, joita kohti edetään voimien ja kykyjen mukaan.
Viime vaalikaudella pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) esitti eläkeiän alarajan nostamista asteittain 63 vuodesta. Urpilaisen SDP torjui esityksen SAK:n tuella yleislakon uhalla.
Urpilainen vannoi, että ikärajaan ei tällä vaalikaudella kosketa, jos SDP pääsee hallitukseen. Konkreettiset vaalilupaukset antoivat näennäisen vaalimenestyksen. Todellisuudessa SDP pääsi hallitukseen, koska keskustan puheenjohtaja Mari Kiviniemi ohjasi puolueensa niin syvälle vitelikköön, että pois pääsy vaati kuskin vaihdoksen.
Vanhasen esitys olisi nostanut eläkeikää 1948 syntyneistä lähtien. Alaraja olisi nyt 63 vuotta kuusi kuukautta. Urpilaisen jo salaa sopima esitys nostaa sitä 2017 eli 1954 syntyneistä alkaen.
Jokainen järjellinen ymmärtää, ettei eläkeuudistuksen heitto vuodella tai kahdella ole asia, joka Suomeen tässä lamassa vaikuttaisi vähääkään. Sitä paitsi eläköitymisikä nousee koko ajan muiden toimien ansiosta.
Suurten johtajiensa, Kalevi Sorsan, Ulf Sundqvistin ja Erkki Liikasen aikaan SDP lupasi vaaleissa vain sellaisia asioita, joita sen nimikkovirkamiehet olivat pitkälle valmistelleet. Kokemattoman Urpilaisen eläkeikälupaus pystyi vain hieman hidastamaan vääjäämätöntä kehitystä.
Miksi eläkeuudistus on elämää suurempi asia? Viisaat poliitikot ohjaavat keskustelun sivuraiteelle saadakseen ”työrauhan”.
Kun Timo Soini (ps.) marssii homojen oikeuksia vastaan Pariisissa ja Paavo Arhinmäki (vas.) heiluttaa niiden puolesta lippua Moskovassa, ei siitä ole kenellekään mitään haittaa.
Sosiaaliministeri Paula Risikko (kok.) kerää sympatiaa vaatimalla sosiaaliturvaa vastikkeelliseksi. Hitustakaan hän ei kerro, miten vastikkeellisuus nykyisestä poikkeaisi. Jälleen ajankohtainen kirjailija Pentti Haanpää muuten käsitteli teeman oivallisesti kirjassaan Jauhot.
Mutta kun valtiovarainministeri Urpilainen kaivaa koipussista edeltäjänsä Iiro Viinasen (kok.) oikean käden, kansliapäällikkö Erkki Virtasen, sosiaaliturvaa leikkaamaan, siitä syntyy brutaalia jälkeä. Päätöksiähän oppositio tältä hallitukselta vaatii ja niitä se myös saa.
Pääministeri Kataisen vetäytymistä lihavampien patojen ääreen on vatvottu viikkokausia. Varjoon on jäänyt, että Urpilaisella ja hänen puolueellaan on suurempi hätä.
Vanha kehäkettu, europarlamentaarikko Liisa Jaakonsaari (sd.) nosti kissan pöydälle. Hän esittää Urpilaista ehdolle EU:n komission johtoon.
Liisa Jaakonsaarella ei ole tapana ampua tähtäämättömiä laukauksia omaa puoluettaan koskevissa asioissa. Koettu on myös, ettei hän niitä omasta päästään keksi.
Vuonna 1995 Jaakonsaaren tehtäväksi annettiin lukea niin sanottu Liisan lista, julma luettelo leikkauksista, jotka Paavo Lipposen (sd.) ykköshallitus ensi töikseen toteutti. Jaakonsaari palkittiin työministerin viralla, jossa hänen käskettiin joka käänteessä hokea, että hallitus puolittaa työttömyyden.
Kuka nyt latasi Liisan pyssyn?
PEKKA ALAROTU
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
