Sähkön hintatilastot 2024 kertovat: hinta on palautunut 2010-luvun alhaiselle tasolle
Kylmä tammikuu nosti sähkövuoden keskihintaa Suomessa lähes yhdeksän prosenttia.
Tuulivoimalla oli vahva yhteys sähkön hintaan. Tuulisina päivinä sähkön hinta painui alas, vähätuulisina nousi korkeammalle samassa suhteessa tuulisuuden vaihtelun kanssa. Kuva: Suomen uusiutuvat rySähkön keskihinta oli 45,6 euroa megawattitunnilta (MWh) vuonna 2024. Sähkön keskihinta palannut 2010-luvun alhaiselle tasolle, mutta kylmän tammikuun huippuhintojen vaikutus vuosihintaan 2024 oli lähes yhdeksän prosenttia.
Energiateollisuuden keräämät sähkön vuosihintatilastot kertovat, että sähkön hinnassa on palattu lähelle pitkän ajan keskiarvoa energiakriisin poikkeusvuosien päätteeksi. ”Sähkö on edullista ja sen saatavuus on hyvä”, Energiateollisuus summaa tiedotteessa.
”Hinnat nousivat hetkellisesti ennennäkemättömälle tasolle.” Pekka Salomaa
Sähkö oli Suomessa Euroopan talousalueella kolmanneksi halvinta, kun verrataan pääkaupunkien hinta-alueita. Suomessa sähkön hinta on usein noudattanut Tukholman alueen sähkön hintaa.
Erityisesti kylmän tammikuun aikana sekä ydinvoiman tuotannon vähyyden takia syyskuussa Suomen hinta oli Tukholman aluetta korkeampi.
Suomessa oli kuluneen vuoden aikana 178 tuntia, jolloin sähkön tukkuhinta ylitti 200 euroa. Suurimmat heilahtelut ajoittuivat tammikuun alun pakkasjaksoon. Ylimmällä tasollaan Nord Pool -sähköpörssin tukkuhinta Suomen hinta-alueella kävi 5. tammikuuta.
Jos nollahintaiset tunnit lasketaan mukaan, vuoden 2024 aikana oli 900 tuntia, jolloin sähkön käytön kustannukset rajoittuivat veroon ja siirtomaksuun.
Sähkön tukkuhinta Suomessa oli vuonna 2024 keskimäärin 45,6 euroa megawattitunnilta. Lukema merkitsee paluuta 2010-luvun alhaisiin sähkön hintoihin, Energiateollisuus suhteuttaa.
Suomessa oli sekä negatiivisia että kalliita tunteja enemmän kuin Ruotsissa, Norjassa, Saksassa tai Ranskassa. Virossa kalliita tunteja oli selvästi Suomea enemmän. Nyt tapahtuneen kaapelirikon takia sähkön hintapaine Virossa on kasvanut, koska Suomi on merkittävä sähköntuoja Virolle.
”Olosuhteet olivat vuoden alussa hyvin poikkeukselliset, ja hinnat nousivat hetkellisesti ennennäkemättömälle tasolle”, toteaa Energiateollisuus ry:n energiamarkkinoista vastaava johtaja Pekka Salomaa.
Kuluva talvi on vielä kysymysmerkki. Estlink 2 - siirtoyhteyden katkeaminen Suomesta Viroon tuo kireimpien pakkaspäivien hintanäkymään tiettyä epävarmuutta. Suomen osalta vaikutuksen pitäisi olla hintaa laskeva.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat








