Joni Vähälassila voitti maalaisrunokilpailun
Joni Vähälassila on voittanut Annikin Runofestivaalin ja Pentinkulman päivien järjestämän Maalaisrunokilpailun runollaan Mummolasta ja muurahaisista. Kunniamaininnan saivat Janette Hannukainen ja Silva Tedre.
Voittajat julkistettiin lauantaina kymmenvuotisjuhliaan viettäneillä Annikin runofestivaaleilla Tampereella.
Kirjoituskilpailu haki teemoiltaan maahan ja maaseutuun liittyvää tuoretta suomenkielistä runoutta. Facebookissa järjestettyyn kirjoituskilpailuun osallistui runollaan lähes 550 ihmistä.
Maalaisrunokilpailun tuomaristoon kuulunut runoilija Heli Laaksonen kuvailee kilpailun tasoa huikeaksi.
”Taso oli huima. Huima! Yltäkylläisesti suoraan kirjavalmista runoa. Valinnan vaikeus oli hirveä, sydäntä särki pudotella hienoja runoja pois lopputaistelusta”, Laaksonen kertoo.
Hänen mukaansa suhtautuminen maaseutuun oli runoissa paikoin yli-ihannoivaa, paikoin inhorealistista.
”On palavaa maaseuturakkautta ja mustaa vihaa. Paskan monet nimitykset toistuvat… sonta, lanta, jätös… mutta myös kaunissieluisia sanoja tulvii: purppuraa, herukkasilmää, maitokaarta”, kuvaa Laaksonen runojen antia.
Laaksonen toteaa, että runoissa maaseutu on toisilla omakohtaista, toisilla vain elokuvissa nähtyä, muilta kuultua ja luultua.
MT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
