Naapurit valittivat haukkumisesta – oikeus määräsi leikkauttamaan koirien äänihuulet
Yhdysvaltain Oregonin tuomioistuin määräsi pariskunnan leikkauttamaan tiibetinmastiffiensa äänihuulet, sillä naapurit eivät kestäneet koirien pitämää meteliä.
Tuomittujen koirat ovat tiibetinmastiffeja. Kuvan mastiffi ei liity tapaukseen. Kuva: Markku VuorikariYhdysvaltain Oregonin tuomioistuin langetti keskiviikkona harvinaisen tuomion: pariskunnan täytyy vaimentaa koiransa kirurgisesti. Asiasta uutisoi the Washington Post.
Naapurit olivat haastaneet pariskunnan oikeuteen, koska heidän tiibetinmastiffinsa pitivät "jatkuvaa meteliä."
Tapaus alkoi jo vuonna 2002, kun Karen Szewc ja John Updegraff aloittivat kotonaan tiibetinmastiffien kasvattamisen. Tiibetinmastiffit ovat laumanvartijakoiria, joita käytetään esimerkiksi suojaamaan karjaa pedoilta.
Heidän naapurinsa väsyivät nopeasti koirien haukkumiseen. Naapureiden mukaan koirat haukkuivat hallitsemattomasti pitkiä aikoja kerrallaan silloin kun omistajat olivat poissa kotoa.
Pariskunta haastettiin oikeuteen uudestaan vuosina 2004 ja 2005, tällä kertaa Jacksonin piirikunnan taholta. Syynä oli jälleen koirien jatkuva haukunta.
Szewc puolustautui huomauttamalla, että heidän kotonaan on myös lampaita, vuohia ja kanoja, joita koirat suojasivat pedoilta.
Jacksonin piirikunta hylkäsi puolustuksen huomauttamalla, ettei heidän kotinsa ole maatila ja antoi Szewcille 400 dollarin sakot. Piirikunta myös määräsi Szewcin poistattamaan koiriensa äänihuulet tai siirtämään ne muualle.
…
Vuonna 2012 naapurit nostivat uuden syytteen pariskuntaa vastaan ja väittivät, ettei pariskunta ole ryhtynyt tarvittaviin toimenpiteisiin estääkseen koiria haukkumasta.
Siinä vaiheessa Szewcillä ja Updegraffilla oli jo kuusi koiraa. Rodultaan ne ovat tiibetin- ja pyreneittenmastiffeja.
Naapurit sanoivat että haukkuminen alkoi usein jo viideltä aamulla. He nauhoittivat koirien haukuntaa todistusaineistoksi.
Oikeus määräsi pariskunnan maksamaan korvauksia naapureille 238 000 dollaria. Tuomari määräsi pariskunnan myös vaimennuttamaan koirat.
Äänihuulten poistossa koirien äänihuulet leikataan kirurgisesti, jolloin haukunnan voimakkuus alenee tai koiran kyky tuottaa ääntä lakkaa jopa kokonaan.
Oregonin eläinoikeusjärjestöt ovat tuohtuneet päätöksestä.
Äänihuulten poistaminen on kiellettyä kuudessa osavaltiossa. Myös osa eläinlääkäreistä vastustaa menetelmää.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
