Metsien rooliin ei vaikutusta
Pariisin ilmastokokous tuo tuskin suurta muutosta metsien rooliin hiilinieluina, arvioi professori Markku Ollikainen.
"Parempi on tuijottaa sitä, mitä EU miettii vuoden 2030 ilmastotavoitteissaan."
Hän kuuluu kansainväliseen ilmastopaneeliin ja selvittää Viikissä ympäristöekonomian laitoksen työryhmänsä kanssa etenkin metsien roolia ilmastonmuutoksen torjunnassa.
"Tutkijatkin ovat asiasta kovasti erimielisiä, ja syitä koetetaan meillä nyt selvittää."
Nykytiedon valossa Kioton laskentasäännöt eivät kuitenkaan ole suomalaiselle metsätaloudelle mahdottomia.
Äänekosken kaltaiset biotaloushankkeet parantavat tilannetta entisestään. Niiden ansioista metsien taloudellisen käytön ja ilmastonmuutoksen hillinnän tarpeet menevät yksiin.
Ollikainen listaa kuitenkin ilmastonmuutokseen ja metsiin liittyviä kehityskulkuja, joita on tutkittu yllättävän vähän. Niitä ovat metsätuhoja aiheuttavat lajit, yhtä hyvin tulokkaat kuin kotoperäiset.
Toinen on lämpenemistä estävien aerosolien rooli ja kolmas suometsät.
Kaijaleena Runsten
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
