Turkisvälittäjän tulos heikkeni
Saga Furs Oyj:n liikevaihto ja voitto pienenivät tilikauden toisella neljänneksellä helmi-huhtikuussa, selviää sen tuoreesta osavuosikatsauksesta.
Yhtiön välitysmyynnin arvo heikkeni 35 prosenttia edellisvuodesta, vaikka nahkojen määrä lisääntyi. Katsauskauden aikana järjestettiin yksi huutokauppa maaliskuussa ja myytiin 4 miljoonaa nahkaa.
Minkkien hinnat laskivat vuoden aikana 50 prosenttia ja kettujen 23 prosenttia. Kesäkuun huutokaupassa minkkien hinnat kääntyivät nousuun. Ketun hinta sen sijaan laski.
Yhtiö teki katsauskaudella voittoa 4 miljoonaa euroa. Sen liikevaihto oli 20,9 miljoonaa euroa. Viime vuoden vastaavalla jaksolla liikevaihto oli 28,8 miljoona euroa ja voitto 14,6 miljoonaa euroa.
Liiketoiminnan kulut kasvoivat 20 prosentilla. Etenkin henkilöstökulut kasvoivat, koska joulukuun huutokaupassa myymättä jääneet nahkat lisäsivät käsittelykustannuksia.
Merkittävän asiakkaan maksukyvyttömyyden vuoksi yhtiö joutui kirjaamaan tappioita.
Tilikauden viimeinen huutokauppa järjestetään syyskuussa.
MIINA RAUTIAINEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
