Lähi-Tapiolan pääjohtaja Juha Koponen jättää tehtävänsä
Lähi-Tapiolan pääjohtajan operatiivisia tehtäviä hoitaa väliaikaisesti ryhmän liiketoimintajohtaja Pekka Antikainen ja Vahinko- sekä Henkiyhtiön hallitusten puheenjohtajuutta yhtiöryhmän johtaja Jari Eklund.LähiTapiola-ryhmän pääjohtaja Juha Koponen on kertonut jättävänsä tehtävänsä LähiTapiola-ryhmän pääjohtajana 30. kesäkuuta. Tiedotteen mukaan Koponen tulee toimimaan neuvonantajaroolissa ryhmässä vuoden 2024 loppuun.
LähiTapiola-ryhmän pääjohtajan operatiivisia tehtäviä hoitaa väliaikaisesti ryhmän liiketoimintajohtaja Pekka Antikainen ja Vahinko- sekä Henkiyhtiön hallitusten puheenjohtajuutta yhtiöryhmän johtaja Jari Eklund.
"Lähi-Tapiola on Koposen johdolla kasvanut elämänturvayhtiönä ja ryhmänä onnistunut tarjoamaan jo lähes 1,8 miljoonalle asiakkaalleen turvaa terveyden, sijoittamisen ja omaisuuden saralla samalla, kun yhtiössä on viety eteenpäin laajoja järjestelmäuudistuksia. Yhtiöllä on vakaa asema markkinoilla", kertoo Lähi-Tapiola Keskinäinen Vahinkoyhtiön hallintoneuvoston puheenjohtaja ja yhteistyövaliokunnan puheenjohtaja Anssi Keinänen tiedotteessa.
Lähi-Tapiolan hallintoneuvostojen yhteistyövaliokunta käynnistää kesäkuun aikana uuden pääjohtajan hakuprosessin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






