Konsulttiyhtiö: Pörssilistautumisilla kerätyt pääomat lisääntyneet vahvasti maailmalla
Maailmanlaajuisesti listautumisten veturina on toiminut teknologiasektori.
Helsingin pörssiin on tullut 12 uutta yritystä viime vuoden kymmenen sijaan. LEHTIKUVA / VESA MOILANENPörssilistautumisilla kerätyt pääomat ovat lisääntyneet tänä vuonna vahvasti maailmanlaajuisesti, kertoo konsulttiyhtiö EY. Kerätyt pääomat ovat nousseet kuusi prosenttia 180 miljardiin euroon, vaikka listautumisten lukumäärä putosi.
Suomessa pörssitulokkaita on EY:n mukaan nähty enemmän kuin viime vuonna. Helsingissä aktiviteettia on lisännyt myös virolaisen varustamoyhtiön Tallinkin rinnakkaislistautuminen.
"Helsingin pörssi ja First North -markkinapaikka saivat kuluneena vuonna listoilleen epävarmuuksien puuskista huolimatta kokonaisen tusinan uutta yritystä. Toimialoissa painottuivat aiemmista vuosista poiketen finanssisektori sekä erilaiset palveluyritykset", kertoo EY:n listautumispalveluista vastaava johtaja Päivi Pakarinen tiedotteessa.
Maailmanlaajuisesti listautumisten veturina on toiminut teknologiasektori. EY laskee, että lähes viidennes listautumisanneilla kerätyistä pääomista on suuntautunut teknologiayrityksiin.
Eri markkina-alueita vertailtaessa listautumisaktiivisuus oli edelleen vilkkainta Aasian ja Tyynenmeren alueella, jonka osuus oli globaalisti lähes puolet kaikista listautumisista lukumäärällä ja kerätyillä pääomilla mitattuna.
Pohjois- ja Etelä-Amerikka oli kuitenkin ainoa alue, joka onnistui tänä vuonna kasvattamaan sekä listautumisten että markkinoilta kerätyn pääoman määrää.
Euroopassa listautumisaktiivisuus väheni selvästi. Listautumisten määrä väheni 16 prosenttia viime vuoteen verrattuna. Kerätyn pääoman määrä pieneni 26 prosenttia. Pohjoismaissa listautumisten määrä notkahti 22 prosenttia.
Kokonaisuutena listautumishalukkuuteen ovat vaikuttaneet geopoliittiset jännitteet, kauppapoliittiset kiistat, brexit ja huolet muutaman Euroopan maan taloudellisesta tilasta. Listautumisaktiivisuutta leimasi tämän vuoden viimeisellä neljänneksellä varovaisuus.
"Näkemyksemme mukaan sama varovaisuus jatkuu myös vuoden 2019 ensimmäisellä puoliskolla, mutta loppuvuotta kohden markkinoille olisi tiedossa piristymistä", Pakarinen ennakoi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
