PÄIVÄN KYSYMYS Kuinka saimaan-norpan pesintä sujui?
Kuinka saimaannorpan pesintä onnistui tänä vuonna, Metsähallituksen suojelubiologi Jouni Koskela?
Talvi oli hyvin hankala sekä saimaannorpalle että pesälaskennalle.
Kuuteilla ei ollut pesäkinosten suojaa juurikaan. Itä-Suomen yliopisto teki Savonlinnan seudulla apukinoksia, jotka kuitenkin sulivat maaliskuun alkupuolella.
Pesälaskennat ja tarkistussukellukset kertoivat, että kuutteja oli syntynyt 55. Näistä yhdeksän löydettiin kuolleina. Kehnojen olosuhteiden vuoksi emme varmasti löytäneet kaikkia kuutteja.
Todennäköisesti niitä syntyi jokseenkin saman verran kuin edellisinä talvina eli yli 60.
Onko kuutteja jäänyt kalaverkkoihin?
Tänä vuonna syntyneitä kuutteja ei verkkoihin ole jäänyt. Helmikuussa jäi vuoden ikäinen ja maaliskuussa aikuinen norppa.
Huhtikuun 15. päivästä kesäkuun loppuun verkkokalastusta rajoitetaan Saimaalla. Noudatetaanko kieltoa?
Aika hyvin noudatetaan. Metsähallituksella on kaksi valvojaa liikkeellä kokopäiväisesti.
Luonnonsuojelujärjestö Sea Shepherdin vapaaehtoiset löysivät lauantaina laittoman verkon.
Kaikki kuutit eivät tosin ole rajoitusalueiden sisällä. Joinakin vuosina rajoitusten päätyttyä heinäkuun alussa on kuutteja jäänyt verkkoihin.
Juha Kaihlanen
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
