Metso Paperilta poisjoka neljäs työntekijä
Konepajakonserni Metso aikoo vähentää 750 työntekijää massa- ja paperikoneita sekä voimantuotannon laitteistoja valmistavista yksiköistään pääasiassa Suomessa.
Metson vähennykset tarkoittavat, että Metso Paperin Suomen 2 800 työpaikasta on uhattuna joka neljäs. Kaikkiaan Metsolla on Suomessa 8 700 työntekijää.
Vähennyksiä Metso perustelee paperikoneiden kysynnän pienenemisellä maailmanlaajuisesti.
”Nopeiden ja leveiden paperikoneiden kysyntä on loppunut lähes kokonaan. Kartonkikoneiden kysyntä on siirtynyt pieniin koneisiin, joiden markkinat ovat lähinnä Kiinassa ja Aasian maissa”, Metson johtaja Jari Vähäpesola sanoi STT:lle.
Kiinaan toimitettavat paperikoneet tehdään Kiinassa lukuun ottamatta muutamaa Suomessa valmistettavaa avainkomponenttia.
Rautpohjan tehdas Jyväskylässä on Metso Paperin suurin yksikkö 1 350 työntekijällään. Järvenpäässä Metso Paperilla on yli 700 työntekijää ja koko Suomessa 2 800 työntekijää.
Yt-neuvottelut ovat osa Metso-konsernin keväällä ilmoittamaa säästöohjelmaa, jolla pyritään sadan miljoonan euron vuotuiseen kustannusten säästöön vuoteen 2016 mennessä.
Metson Jyväskylän työntekijöiden pääluottamusmies Pentti Mäkinen kertoi tunnelmien olevan kysyvät ja pelokkaat.
”Kun tässä vaiheessa ei tiedetä, keitä, mitä yksikköä tai mitä henkilöstöryhmää tämä koskee, kaikilla on pelko, että olenko se minä vai onko se tuo kaveri”, Mäkinen sanoi.
Teknologiateollisuus kertoi viime viikolla, että alan tuotanto on Suomessa vajonnut finanssikriisivuoden 2009 pohjalukemiin. Alan yritykset saivat huhti–kesäkuussa 14 prosenttia vähemmän tilauksia kuin vuosi sitten.
Ennen vuoden 2008 talouskriisiä teknologiateollisuuden palveluksessa oli Suomessa 319 000 työntekijää.
Kesäkuun lopulla työntekijöitä oli 289 000. Heistä 15 000 oli lomautettuna.
JUHA KAIHLANEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
