Ei uusia sitoumuksiaeläinten hyvinvointitukeen
Eläinten hyvinvointitukeen ei voi tehdä tänä vuonna lainkaan uusia sitoumuksia. Tukeen voivat tehdä yhden vuoden jatkositoumuksen ne viljelijät, joilla vuonna 2008 tehty sitoumus on nyt päättymässä.
Jatkettavien sitoumusten tukitasot ja tukiehdot säilyvät ennallaan. Toisin sanoen viime vuonna käyttöön otettuja uusia ehtoja ja niiden korvauksia ei voi jatkositoumukseen saada.
Myöskään ympäristötukeen ei voi tehdä uutta sitoumusta.
Ympäristötukisitoumus päättyy tänä vuonna niillä viljelijöillä, jotka ovat tehneet sitoumuksensa vuonna 2008. Kokonaan uuden sitoumuksen sijaan tuolloin sitoutuneet viljelijät voivat jatkaa vanhan sitoumuksen jatkoa yhdellä vuodella. Tuen taso ja tukiehdot säilyvät ennallaan.
Viime vuoden tapaan jatkoa voivat hakea myös yli 65-vuotiaat viljelijät, jotka ovat olleet vuonna 2008 alle 65-vuotiaita ja siten voineet tuolloin sitoutua ympäristötukeen.
Kokonaan uutta ympäristötukisitoumusta voi hakea vain poikkeustapauksessa. Poikkeustapaukseksi katsotaan tilanne, jossa sitoumuksen siirto ei ole mahdollinen eikä hakijalla ei ole aikaisempaa sitoumusta.
Uusiin sitoumuksiin sisältyy ehto, jonka mukaan sitoumusta voidaan mukauttaa uuden ohjelmakauden säädöksiin siinä vaiheessa kun ne astuvat voimaan.
Uutta alaa ympäristötuen piiriin ei juurikaan voi tänä vuonna saada. Poikkeuksena ovat vain yli 65-vuotiaalta viljelijältä siirtyvät tai tilusjärjestelyn kautta saadut pellot.
Uusia erityistukisopimuksia voi tänä vuonna hakea ainoastaan luonnonmukaiseen tuotantoon ja luonnonmukaiseen kotieläintuotantoon.
Ainoana poikkeuksena on tuki monivaikutteisen kosteikon tai perinnebiotoopin hoitoon. Sitä voivat hakea viljelijät, jotka ovat toteuttaneet siihen liittyvän ei-tuotannollisen investoinnin.
Ei-tuotannollisten investointien tukea tai sopimusta luonnon ja maiseman monimuotoisuuden edistämisestä voivat hakea tänä vuonna ainoastaan rekisteröidyt yhdistykset.
Luonnonhaittakorvaukseen (lfa-tuki) voi tänä vuonna antaa normaaliin tapaan uuden viisivuotisen sitoumuksen. Myös lfa:ssa uusia aloja koskevat samat rajoitukset kuin ympäristötuessa.
Lfa-tukea saadakseen viljelijän pitää olla alle 65-vuotias.
Hallitus hyväksyi eilen lfa-tuen, ympäristötuen ja eläinten hyvinvointituen hakua koskevan hakuasetuksen. Rajoitukset uusien sitoumusten tekemiseen johtuvat maa- ja metsätalousministeriön mukaan määrärahojen niukkuudesta.
JUHANI REKU
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
